Nyt kun Suomi on puolustusliitto Naton täysjäsen, Ahvenanmaan demilitarisoinnin jatkamisesta käydään ajoittain kiivastakin keskustelua puolesta ja vastaan.
Tikunnokkaan onkin jälleen nostettu Maarianhaminassa sijaitseva Venäjän konsulaatti. On aiheellista kysyä, mikä sen tehtävä on vai voidaanko sitä pitää jonkinlaisena pyhäinjäännöksenä tai muutaman venäläisen virkistysasuntona.
Olisiko vihdoinkin aika luopua siitä? Tämä lienee Ahvenanmaan väestön enemmistön mielipide.
Tunnen eräänlaista lukkarinrakkautta tätä kaunista Saaristomeren lomaparatiisia ja sen väestöä kohtaan. Olen joskus työskennellyt saaristossa tukkien hinaustöissä, tutustunut paikallisiin ihmisiin ja ihastunut saariston luontoon. Lomareissuja on vuosien saatossa tullut tehdyksi useita.
Parhaiten olen tutustunut moniin ahvenanmaalaisiin merenkulkijoihin seilatessani vuosina 1970–1985 erilaisilla Sally-varustamon tankkereilla ja Viking Linen matkustajalautoilla. Näin pääsin tutustumaan ahvenanmaalaisiin ihmisiin ja ennen kaikkea heidän mielipiteisiinsä. Kieliongelmia ei ollut, koska ainakin nuoremmat osasivat hyvin puhua myös suomea.
Puheenaiheena oli usein myös Maarianhaminassa sijaitseva Neuvostoliiton konsulin virka-asunto, jossa majaansa pitivät jopa useat kymmenet saaren puolueettomuutta varjelevat niin sanotut politrukit.
Neuvostoliittolaisten oleskelu ja koko konsulaatin olemassaolo koettiin hyvin kielteiseksi. On toki todettava, että jo yli 100 vuotta vanha Kansainliiton sopimus on edelleen voimassa, mutta maamme Nato-jäsenyys antaa entistä paremman turvan myös Ahvenanmaalle.
Mainittakoon, että valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kirjoittaa teoksessaan Jättiläisen jalanjäljet, seikkaperäisesti tulevaa Nato-Suomen puolustuksellista ja sotilaallista suhdetta Ahvenanmaan demilitarisointiin.
Onko tosiaan niin, että Ahvenanmaan kysymys ja eritoten Venäjän konsulaatin mahdollinen lopettaminen heijastelee edelleen niin sanottuna jälkisuomettumista?
Hyvin on selvitty EU-jäsenyydestä, YYA-sopimuksesta irtaantumisesta ja nyt liittymisestä puolustusliitto Natoon.
Milloin on aika Maarianhaminassa sijaitsevan Venäjän konsulaatin pistää pillit pussiin?
Erkki Santala
merikapteeni
Pori