Korkeasti koulutettujen alhainen osuus väestössä, aivovuoto ja korkeakoulutuksen tulevaisuus puhututtavat Satakunnassa. Etsimme yhteistyössä erilaisia ratkaisuja, joilla maakunnan väestörakennetta vahvistetaan vastaamaan myös kasvavan ja kehittyvän elinkeinoelämän työntekijätarpeisiin.
Sosiaali- ja terveysala niin koulutuksen kuin työllistymisenkin näkökulmasta on edellytys sille, että Satakunta vahvistuu. Satakunnan ammattikorkeakoulu, Satakunnan hyvinvointialue ja Satakuntaliitto puhaltavat yhteen hiileen ihmisen osallisuuden ja toimintakyvyn tukemiseksi, sinun hyvinvoinniksesi.
Osaavan työvoiman saatavuus sekä koulutus- ja työperäinen maahanmuutto ovat maakunnan menestyksen kulmakiviä. Koulutustarjonnan lisäksi tarvitsemme kansainvälistymisen ja työmarkkinoiden tarpeet huomioon ottavia rekrytointikäytäntöjä sekä alueiden ja viranomaisten tarjoamien palvelujen aikaisempaa parempaa yhteen sovittamista.
On huolehdittava siitä, että työelämän tarpeet ja osaaminen kohtaavat. On myös mahdollistettava koulutus-, työllistymis- ja urapolkutarinoita, jotka sitouttavat maakuntaan tulijoita.
Satakunnan korkeakoulujen tavoite osaajien rekrytoinnissa maakuntaan on tarjota kiinnostavaa koulutusta sekä laadukkaat tutkimus- ja oppimisympäristöt, jotka houkuttelevat myös kansainvälisiä oppijoita alueelle. Koulutuksella vastataan aina tarpeeseen ja työelämä on viestinyt jo pitkään siitä, että hoiva- ja hoitoalan henkilöstöä tarvitaan nyt ja lähitulevaisuudessa lisää.
Tärkeä viesti on koulutustason nosto, osaamisen kohdentaminen aloille, joilla on työvoimapulaa ja työssä olevien tukeminen. Luovaa tuhoa on tulossa: joitain työtehtäviä katoaa ja uutta syntyy tilalle.
Teknologinen kehitys synnyttää uusia osaamistarpeita, mutta teknologian rinnalla korostuu aina sosiaaliset taidot. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan jatkuvasti enemmän työvoimaa ja työvoiman poistuma näyttäytyy merkittävänä, mutta meillä on monia mahdollisuuksia paikata tätä osaamisvajetta: tunnustamalla ulkomailla hankittua osaamista, täydennyskouluttamalla ikääntyvää työvoimaa, vahvistamalla osaamistasoa tutkintokoulutuksilla ja kehittämällä työssäoppimisen mahdollisuuksia sekä jatkuvaa oppimista.
Tänä vuonna Samkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki yli 9 000 opiskelijaa, joista sote-alalle hakijoita oli lähemmäs 3 800. Suomenkielisiin sosiaali- ja terveysalan AMK- ja YAMK-tutkinto-ohjelmiin oli yli 2 400 hakijaa. Kun opiskelemaan halukkaita on paljon, tiedetään että motivoituneimmat opiskelijat valitaan.
On maakunnan etu kilpailla sekä kansainvälisistä että kansallisista sosiaali- ja terveysalan osaajista. Suuri osa tutkinto-opiskelijoista haluaa työllistyä alueelle, jossa hän opintonsa suorittaa. Annetaan sille yhdessä mahdollisuus.
Työelämäyhteistyö opiskelun aikana sitouttaa osaamista ja kiinnittää pätevää valmistuvaa työvoimaa maakunnan ja sote-uudistuksen tarpeisiin. Parhaimmillaan tästä alkaa koko maakunnan kasvutarina. Yhteistyöllä voimme lisätä veto- ja pitovoimaa, vahvistaa maakuntaa ja voida hyvin.
Kristiina Salonen
Maakuntajohtaja, Satakuntaliitto
Tiina Savola
Johtaja, Hyvinvointi ja terveys, Satakunnan ammattikorkeakoulu
Kirsi Varhila
Johtaja, Hyvinvointialue, Satakunta
”Työelämä on viestinyt jo pitkään siitä, että hoiva- ja hoitoalan henkilöstöä tarvitaan nyt ja lähitulevaisuudessa lisää.