Itsekin kiinnitin huomiota kirjoitukseen satakuntalaisista pääministereistä (SK 16.4.), mutta en lähtenyt ensiksi kirjoittamaan Edwin Linkomiehen tapauksesta johtuen hänen syntymäpaikastaan Viipurista.
Linkomiehen liittää Satakuntaan myös hänen puolisonsa Vera Karolina omaa sukuaan Schoultz.
Vera oli huittislaisen kauppias Schoultzin tytär. Veran isällä oli kauppa Huittisten keskustassa Lauttakylässä ja toinen liike Raijalan kylässä Heikkilän (Airila) talon vanhassa päärakennuksessa. Helmikuun neljäntenä Porista tulleet punakaartilaiset polttivat kaupan. Lauttakylän liike meni nurin 1930-luvulla kansainvälisen laman yhteydessä.
Tästä voidaan ajatella, että pääministeri Linkomies oli myös vaimonsa kautta satakuntalainen.
Lisäksi heidän tyttärensä avioitui myöhemmin satakuntalaisen Toivo T. Pohjalan kanssa.
Jatkosodan aikana oli vaihe, jolloin valta Suomessa oli – jos asiaa ajattelee leikkisästi – huittislaisilla, kun presidentti oli Huittisista, arkkipiispa Erkki Kaila oli syntynyt Huittisissa ja pääministeri Linkomies oli huittislaisten vävy.
Edvin Linkomiehen suvun yksi hautakin löytyy nykyisen Euran kunnan Paneliasta.
Huittisiin ei ole jatkosodan vuosien jälkeen liittynyt vastaavaa vallan keskittymää kuin jatkosodan aikana oli.
Nykyään Helsingin yliopistossa on töissä Vera Schoultz -niminen henkilö ja hän on tietoinen, että hänen nimensä on yhtenevä yliopiston entisen rehtorin ja kanslerin vaimon nimen kanssa, mutta heillä ei ole mitään sukuyhteyttä keskenään. Nykyisellä Vera Schoultzilla vain sattuu olemaan sama nimi kuin yliopiston merkittävimmän kanslerin vaimolla.
Antti Airila
Nauvo