Kosti Rasinperä: Olympialaiset ovat kilpailuja yksilöiden, ei valtioiden välillä

Kun valtioiden johtajat eivät ole aikaansaaneet sopua keskenään, on hinta riitelystä otettu urheilijoiden selkänahasta.

Kirjoittaja toivoo, että urheilujärjestöt eivät jätä syyttömiä urheilijoitaan suurpolitiikan hampaisiin, vaan puolustavat heitä.

Otsikolla ”Venäjällä ei ole vielä edellytyksiä palata kansainväliseen urheiluun” kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla taannoin kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski olympiaurheilusta. Otsikko kertoo, mistä artikkelissa oli kysymys: Sallitaanko venäläisurheilijoiden osallistua vuoden 2024 kisoihin Pariisissa vai pysyvätkö portit heiltä kiinni.

KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach on järjestön sääntöihin vedoten asettunut kannattamaan osanoton sallimista.

Bach on puolustanut venäläisurheilijoiden osanotto-oikeuksia KOK:n peruskirjan sillä sääntökohdalla, jossa sanotaan urheilun kuuluvan ihmisen perusoikeuksiin, eivätkä jäsenet KOK:ssa saa toiminnassaan sitä unohtaa.

Tämä Thomas Bachia koskeva kohta olisi saanut jäädä lehteen laittamatta: ”Bachin tulkintaan voi vaikuttaa myös se, että hänestä on puhuttu mahdollisena Nobelin rauhanpalkinnon tavoittelijana.” Thomas Bach, miekkailun olympiavoittaja, ei ole ansainnut huhu- ja kuulopuheisiin pohjaavaa argumentointia.

Olympiakisoihin liittynyt boikotointi on poikkeuksetta ollut johtavien kansainvälisten poliitikkojen aikaansaannosta. Kun valtioiden johtajat eivät ole aikaansaaneet sopua keskenään, on hinta riitelystä otettu urheilijoiden selkänahasta.

Hyötyjistä en tiedä, mutta menettäjät tiedän: maailman parhaat urheilijat.

Tuhansien urheilijoiden mahdollisuus osallistua olympiakisoihin on mennyt ohitse, monille ainut kerta elämässään. Antin kirjoituksesta olen lukevinani Kansainvälisen yleisurheiluliiton kannan: pannassa pitäminen jatkuu.

Puheenjohtaja Sebastian Coen olisi tässä yhteydessä hyvä muistaa Moskovan olympialaisia 1980. Hänen maansa poliitikot vaativat boikotointia, mutta maan olympiakomitea päätti toisin.

Kun Coe voitti kultaa 1 500 metrillä, ei salkoon saanut nostaa Ison-Britannian lippua eikä kansallislaulu soida. Lippu, joka nostettiin, oli olympialippu, musiikki, joka soi, oli olympiahymni. Olympiakomitea oli ollut urheilijoittensa vankka tuki.

On varmaa, etteivät urheilijat Venäjällä ole syypäitä siihen, mistä heitä kisoista pois jättämällä rangaistaan.

Valtiojohtoista dopingin käyttöä on esiintynyt, eikä maa ole suostunut ottamaan onkeensa annettuja varoituksia, ei vaatimuksia muuttaa tapojaan. Dopingin käyttöön syyllistyneitä kokeneita urheilijoita on, ja heitä siitä rangaistakoon. Mutta niin on myös puhtaita urheilijoita. Kuuluuko heidän kantaa vastuuta maansa johtajien käymästä sodasta?

Olin lapsi, kun Neuvostoliitto tekaistuin perustein aloitti talvisodan maatamme vastaan. Nyt tämä sama hyökkääjä, vain nimensä, ei kuitenkaan tapojaan muuttaen on tuhoten, tappaen, kiduttaen ja raiskaten käynyt Ukrainan kimppuun.

Maailma tuomitsee Neuvostoliiton/Venäjän julman tavan yrittää väkivalloin ja valheellisin perustein liittää vapaita maita itseensä.

Entisenä urheilujohtajana toivon, että urheilujärjestöt eivät jätä syyttömiä urheilijoitaan suurpolitiikan hampaisiin, vaan puolustavat heitä. KOK:n olympiakisoja koskevissa säännöissä sanotaan: kisat ovat kilpailuja yksilöiden, ei valtioiden välillä.

Kosti Rasinperä

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut