Tieto hyvinvointialueen palveluista tulee saada kaikille

Kuluvan vuoden alussa aloittaneet hyvinvointialueet ovat tiedottaneet sosiaali- ja terveyspalvelujen käytännön järjestelyistä aktiivisesti.

Satakunnan hyvinvointialueen verkkosivut ovat valmisteilla. Erityisen hyvä asia on heti alkusivulla näkyvä ilmainen palvelunumero. Siitä voi tiedustella, mihin palvelualueeseen oma asiointi kuuluu.

Sähköinen asiointi on tärkeä palvelukanava, ja monet ikääntyneet pystyvät hyödyntämään sitä. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että kaikki ikäihmisten palvelut olisi vielä erikseen kerätty tarvepohjaisesti samaan tiedostoon yhteystietoineen aina ennaltaehkäisevistä palveluista lähtien.

Verkkosivut eivät kuitenkaan tavoita kaikkia palvelun tarvitsijoita, sillä sähköisten palvelujen käyttäminen ei aina ole mahdollista. Valtakunnallisen tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia yli 65-vuotiaista ei pysty asioimaan sähköisesti, mikä Satakunnan hyvinvointialueella tarkoittaa noin 30 000 henkilöä.

Monet ikääntyneet tarvitsevat runsaasti hyvinvointialueen palveluja ja etsivät tietoa palveluista etenkin paikallislehdistä. Sähköisen viestinnän korostuessa osa ikäihmisistä jää heille elintärkeän tiedon ulkopuolelle.

Monissa kunnissa jaetaan kuukausittain jokaiseen talouteen kuntatiedote, minkä yhteyteen liitettynä hyvinvointialueen palveluinformaatio yhteystietoineen tavoittaisi jokaisen ja täydentäisi paikallislehdissä olevia tiedotteita.

Eläkeliiton Satakunnan piiri keskusteli kevätkokouksessaan Merikarvialla muun muassa hyvinvointialueen tiedottamisesta ikääntyneille. Pidämme välttämättömänä, että hyvinvointialue lisää tiedottamista niille, joilla ei ole mahdollisuutta sähköisten palvelujen käyttöön.

Eläkeliiton Satakunnan piiri korostaa sitä, että kaikkien ikäihmisten tulee saada tarpeellinen tieto sosiaali- ja terveyspalveluista. Sen vuoksi sähköisen viestinnän rinnalla on käytettävä perinteisiä tiedonjakotapoja.

Eläkeläisjärjestöt ja muut vapaaehtoistoimijat jakavat osaltaan tietoa, mutta järjestöt tavoittavat lähinnä oman jäsenkunnan. Hyvinvointialueen tehtävänä on varmistaa, että muutkin kuin aktiivisimmat eläkeläiset saavat hyvinvointinsa kannalta tarpeellisen tiedon ja palvelun.

Heimo Hanhilahti

puheenjohtaja

Eläkeliiton Satakunnan piiri

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut