Kaasmarkun koulun kohtalo on ollut vuosia auki.
Säännöllisin väliajoin koulun kohtalo on kouluverkkokeskustelussa nostettu esille.
Koulurauhasta ei ole ollut tietoakaan.
Päättäjät eivät ole uskaltaneet tehdä ratkaisua kyläkoulujen lakkauttamisesta, mutta ovat samalla tehneet päätöksiä, joiden pidemmän aikavälin tavoitteena on ollut hiljaisen näivettämisen kautta lopulta lakkauttaa kyläkoulut.
Kun koulurakennukset on vuosien laiminlyöntien seurauksena päästetty huonoon kuntoon, on nyt helppo todeta, että koulu tulee lopettaa, koska sen peruskorjaus maksaisi liikaa.
Kaasmarkun koululaisten vanhemmat saivat Wilman kautta helmikuussa tiedon, että koulua aletaan korjata ja koululaiset kuljetetaan remontin ajaksi väistötiloihin. Viestin allekirjoittajana oli Ulvilan sivistysjohtaja Kimmo Vepsä.
Äkkiseltään tieto otettiin kylällä ilolla vastaan. Vihdoin myös kyläkouluihin satsataan! Tämä oli kuitenkin liian hyvää ollakseen täysin totta.
Kaasmarkun Vanhemmat ry kävi läpi asiaan liittyvät Ulvilan kaupungin sivuilta löytyvät esityslistat ja pöytäkirjat. Niistä löytyneet esitykset ja päätökset olivat kovasti ristiriidassa Vepsän lähettämän, koulun korjaamista maalailevan viestin kanssa.
Ulvilan taloussuunnitelmassa sekä Kaasmarkun että Kullaan Koskin kyläkoulujen korjauksiin oli varattu seuraavien vuosien aikana 350 000 euroa. On täysin selvää, että tuolla rahalla ei kummoisia korjauksia kahteen kouluun tehdä.
Lähetimme yhdistyksen nimissä 5.3.2023 sivistysjohtaja Kimmo Vepsälle sähköpostitse kirjelmän, jossa oli lista ristiriitaisuuksista esiin nousseita kysymyksiä.
Samassa viestissä toimme esille pelkomme siitä, että Wilma-viestissä esiin tuotuun hyvään pyrkimykseen korjata koulut verhotaan loppujen lopuksi se tosiasia, etteivät koululaiset olekaan enää palaamassa kyläkouluun muualle sijoittelun päätteeksi.
Tähän päivään mennessä emme ole saaneet viestiimme vastausta muistutuspyynnöstä huolimatta. Edes jonkinlainen vastaus olisi pitänyt saada, mikäli viranomainen olisi toiminut hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti.
Sen sijaan perjantaina 24.3.2023 Ulvilan varhaiskasvatuksen ja koululaisten vanhemmille lähetettiin Ulvilan kaupungin perusopetuksen palveluverkkosuunnitelma.
Pelkomme osui täysin oikeaan. Suunnitelmassa korostetaan oppilasmäärän laskua ja alleviivataan kyläkoulujen peruskorjaustarvetta. Muutamia vuosia sitten Vanhakylän kouluun tehtiin miljoonien remontti. Jo tuolloin oli tiedossa laskeva oppilasennuste.
Kysymme, onko oikein, että meidän lapsemme menettävät rakkaan koulunsa ja kylä elinvoimaisuutensa kannalta välttämättömän tekijän sillä verukkeella, että kyläkoulujen lapset tarvitaan paikkaamaan keskustan koulun oppilasvajetta. Eikö nyt olisi meidän vuoromme saada peruskorjattu koulurakennus?
Kyse ei ole rahasta. Kyse on arvoista ja asenteista.
Sivistysjohtajan mielipide kyläkouluista on harvinaisen selvä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millä tavalla palveluverkkoselvityksessä kuullaan ulvilalaisia ja millaista tietoa kyläkouluasiasta tarjoillaan.
Asian tähänastisen hoidon näkökulmasta odotuksemme eivät ole korkealla, vaikka avoimuutta asian käsittelyyn tietysti toivomme.
Kaasmarkun Vanhemmat ry:n puolesta
puheenjohtaja Johanna Hellanmaa
”Kyse ei ole rahasta. Kyse on arvoista ja asenteista.