Huonot päätökset pitää pystyä perumaan. Taksialan uudistus on hyvä esimerkki. Laki pitää kirjoittaa uudelleen ja lain valmistelussa pitää käyttää asiantuntijoita laajasti – eli taksinkuljettajia ja asiakkaita. Nyt hyvä ja turvallinen suomalainen taksiala on oikein lailla pilattu.
Päivystysvelvollisuuden palauttaminen takaisi sen, että pienten paikkakuntienkin asukkaat saisivat taksin tarvitessaan, joukkoliikennettä kun siellä on turha odotella.
Uudistusta kaipaa myös kela- ja sotekuljetuspalvelut. Koko ketju autoilijasta aina asiakkaaseen saakka pitäisi perata niin, että maksajat, kuten kela ja hyvinvointialueet, eivät vedä hintoja niin alas, ettei taksialan yrittäjien kannata ajoja ajaa.
Koulutusta ja perehtymistä esimerkiksi vammaisten kuljetuksiin pitää antaa myös välityskeskusten väelle, ei vain kuljettajille. Kokemusasiantuntijat eli vammaiset tulevat mielihyvin kertomaan, minkälainen ja miten toimii hyvä kuljetuspalvelu.
Myös kuljetuspalveluja kilpailuttavat työntekijät on koulutettava ja saatava toimimaan lain mukaan. Lakihan takaa vammaiselle samat oikeudet kuin muillekin, vanhuksista puhumattakaan.
Milka Tommila
eduskuntavaaliehdokas (vas.)
Pori