Filosofian tohtori, yliopettaja Heikki Haaparanta tuo hyvän lisän Satakunnan korkeakoulupohdintoihin avaamalla keskustelun ammattikorkeakoulujen ylemmistä tutkinnoista eli YAMK-tutkinnoista, joita esimerkiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa suoritettiin viime vuonna 171.
Haaparannan käsitys, että ammattikorkeakoulujen YAMK-tutkinnot ovat vähintään yliopistojen maisteritutkintojen tasoisia, on perusteltu.
Ammattikorkeakouluista pitäisi tehdä kilpailukykyisiä yliopistoihin nähden. YAMK-tutkintojen muuttaminen maisteritutkinnoiksi on hyvä alku siihen. Ajattelu pitää kuitenkin viedä vielä pitemmälle. Ammattikorkeakouluissa pitäisi voida jatkaa aina tohtoriksi asti. Tämä taas edellyttää useiden professuurien perustamista. Satakunnan ammattikorkeakoulu voisi tässä olla edelläkävijä.
Professuurit ja tohtorikoulutus kuitenkin maksavat, ja niihin pitää saada rahoitusta sekä valtiolta että Satakunnasta. Myös EU-rahoitus on mahdollista. Tätä voitaisiin kuitenkin markkinoida uutena kokeiluna, mikä varmasti herättäisi mielenkiintoa koko maassa.
Jotain uutta Satakuntaan kuitenkin pitäisi saada maakunnan koulutustason nostamiseksi. Ehdotukseni tekisi uudelleen mahdolliseksi opintopolun ammattikoulusta tohtoriksi, joka on nyt käytännössä tukossa.
Mikko Elo
filosofian lisensiaatti, valtiopäiväneuvos
Samkin entinen yliopettaja