Eduskunta on tyhjentynyt maataloustaustaisista kansanedustajista. Kansanedustajat Jari Leppä ja Janne Sankelo ovat harvoja poikkeuksia.
Maanviljelijätaustaisten poliitikkojen loppumiseen on monta luonnollistakin syytä. Ensinnäkin ammattikunta on vähentynyt murto-osaan 30 vuodessa ja samoin luonnollinen äänestäjäkunta on kuihtunut. Maatilojen lukumäärä putoaa piakkoin alle 40 000:een.
Toisekseen nykyiset maatalouden harjoittajat ovat kiireisiä liikemiehiä ja -naisia, joilla ei ole mitään mahdollisuutta syventyä politiikkaan. Maatilat ovat nyt suuria yrityksiä. Käytännön töiden lisäksi maatilaa on osattava johtaa. Talouden hallinnan lisäksi luonnon ja erityisesti sääolosuhteiden huomioiminen vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja nopeaa reagointia. Aikaa vievä puoluepoliittinen toiminta on pakko jättää pois.
Kaupunkilaispoliitikolle maatalouden perusasioidenkin oppiminen vie vuosia, vaikka haluaisikin syventyä viljelijöiden ammatin haasteisiin. Kansanedustaja Sari Essayah on hieno esimerkki siitä, että maa- ja metsätalouden asiat voi oppia ja samalla ymmärtää niiden tärkeys koko tasavallalle.
Kansanedustajien ajasta kilpailee kymmenet muut tahot. Maatalous ei myöskään ole ollut ”muodissa” puolueiden sisällä ja puolueiden välisissä keskusteluissa. Keskustalla, kokoomuksella ja ehkä Rkp:lläkin ovat vielä omat maa- ja metsätoimikunnat tai vastaavat. Niiden tuotokset eivät kuitenkaan etene puolueiden päätöksenteossa, koska aina on muita, tärkeämpiä päivänpolttavia asioita. Toimikunnat ovat turhautuneet ja menettäneet merkitystään.
Nykyisen hallituksen aikana on toki puhuttu paljonkin turpeesta, turvepelloista ja metsistä. Keskustelua ovat hallinnet vihreät ministerit ja heidän poliittisina asiantuntijoinaan ovat paneelijohtajat. Maa- ja metsätalouden harjoittajat ovat olleet vihreiden tehokkaassa viestinnässä ”roistoja”, pääsyyllisiä ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja oikeastaan kaikkeen. He haluavat tämän maankäyttösektorin tiukkaan ympäristöhallinnon valvontaan.
Vasemmisto kokonaisuudessaan myhäilee tyytyväisenä, kun vihreät hoitavat heidän puolestaan likaisen työn yksityisen maanomistusoikeuden murentamisessa.
Maanviljelijät tarvitsisivat oman viestintätoimiston – sellaisen, joita puolueet käyttävät ja jotka nykyisin korvaavat lähes kokonaan puoluetoimistot. Edunvalvonta ja rohkeat maa- ja metsätalouden lipunkantajat ovat kadonneet.
Myös virallinen maa- ja metsätalouden tutkimus- ja kehitystoiminta on muuttunut rajusti. Arvostetut agronomitutkijat ovat vaihtaneet leiriä, jotta palkanmaksu heille jatkuisi. Nyt tutkitaan vain maa- ja metsätalouden haittoja kehitystyön sijaan.
Onneksi kansainvälisellä sektorilla kehitystyö etenee.
Jukka Tuori
agronomi
Huittinen