Antti Roine käsitteli eutanasiaa 3.3. SK:n mielipidekirjoituksessaan. Hänen mielestään eutanasia olisi hyvä asia, joka ratkaisisi monia ongelmia.
Eutanasia käytännössä merkitsee ”potilaan pyynnöstä tapahtuvaa lääkärin tarkoituksellista potilaan elämän lopettamista lääkkeitä antamalla”.
Eutanasia on Suomen rikoslain vastainen (Rikoslaki 559/1994). Rikoksen nimike on tappo tai surmaaminen.
Euroopan neuvoston yleiskokous on myös tuominnut eutanasian suorittamisen (R.1416 vuonna 1999) seuraavasti: ”Potilaan toive kuolla ei koskaan aiheuta toiselle henkilölle laillista velvoitetta toteuttaa tätä toivetta, eikä toive liioin anna juridista oikeutta suorittaa sellaisia toimenpiteitä, jotka tarkoituksellisesti tuottavat kuoleman.”
EU:n ihmisoikeustuomioistuimen päätös (numero 2346/02) toteaa: " EU:n perusoikeuksista ei voida johtaa ’oikeutta kuolemaan’, eli yhteiskunnalla ei ole velvoitetta hyväksyä yksilön toivetta saada kuolla yhteiskunnan toteuttaman eutanasian keinoin.”
Jokaisen ihmisen elämällä on äärettömän suuri arvo hedelmöittymisestä viimeiseen hengenvetoon saakka.Tämä arvo ei perustu ihmisen terveyteen, pätevyyteen eikä siihen, kuinka paljon hän pystyy hyödyttämään yhteiskuntaamme.
Suomen lääkäriliitto – kuten myös kansainvälinen lääkäriliitto – vastustavat aktiivista eutanasiaa. Hehän ovat jo lääkärinvalassaan luvanneet auttaa ja hoitaa – eivät tappaa.
Antiikin ajoilta peräisin oleva Hippokrateen lääkärinvala on pohjana nykyisin käytössä olevalle lääkärinvalalle. Ote tuosta alkuperäisestä valasta: ”En anna kenellekään kuolettavaa myrkkyä, vaikka sitä pyydettäisiin, enkä neuvo sellaisen valmistamiseen. Enkä tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavaa ainetta.” (Suomennos Heikki Solin)
Eutanasia on aina aktiivinen toimi. Sen sijaan tarpeettomista ja vaikuttamattomista hoidoista pidättäytyminen ja niiden lopettaminen ei ole eutanasia, vaan hyvää hoitokäytäntöä. Tämän tahdon me monet olemme hoitotestamentissamme ilmoittaneet hoitotahdoksemme.
Saattohoidon kehittäminen on paras tapa estää vaatimuksia eutanasiasta.
Hyvin harva pitkäaikaissairas kärsii niin suurista tuskista, että ne edellyttäisivät eutanasiaa. Kivun hoitokin on kehittynyt paljon ja viimeisenä keinona voidaan käyttää nukuttamista.
Monesti potilaan toive kuolla on huuto: ”Välittääkö kukaan enää minusta? Minähän olen täysin tarpeeton. Olen vain vaivaksi muille!”
Hollannissa, jossa eutanasia on laillistettu, sitä sovelletaan jopa lapsiin, dementikkoihin sekä mielenterveysongelmista kärsiviin.
Suomessa toukokuussa 2018 eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen eutanasian sallimisesta – onneksi.
Oma äitini oli dementoitunut noin 10 viimeistä elinvuottaan. Silloin 90-luvun lopulla oli vielä kunnallinen vanhustenhoito ja hän sai mitä parhainta hoitoa Ulvilan Kanervakodossa.
Viimeisinä vuosinaan hän ei edes tuntenut lapsiaan eikä pystynyt puhumaan. Me kuitenkin puhuimme hänelle. Emmehän tiedä, mitä ihminen siinä tilassa ymmärtää. Tärkeintä oli, että äiti eli vielä. Saimme pitää kädestä kiinni ja silittää poskea.
Eräänä päivänä vanhainkodista soitettiin, että äitimme on nukkunut ikiuneen. Elämän antaja kutsui hänet ikuiseen kotiin 94-vuotiaana. Se oli kaunis, luonnollinen lähtö.
Mario Heinilä
kaupunginvaltuutettu (kd.)
Ulvila