Viimeisten sotainvalidien ja -veteraanien muutosta kertonut uutinen Satakunnan Kansassa (2.3.) aikaansai kyyneleitä ja kysymyksiä.
Eivät sotainvalidit ja sotaveteraanit Länsi-Suomen Diakonialaitokselta, nykyisestä Diakon Palvelut Oy:stä, muuta vaan heidät muutetaan. Heiltä ei ole kysytty, haluavatko he muuttaa Ruskataloihin Pormestarinluotoon.
Eikö itsenäisyytemme takuumiehillä, nuoruutensa sodassa menettäneillä, invalideilla ja veteraaneilla pitäisi olla oikeus viettää viimeiset vuotensa heille vuosien varrella jo tutuksi tulleessa ja turvallisessa ympäristössä? Sitä murehdin.
Ei näköjään, sillä raha ratkaisee. Yhteiskunnassammehan kaiken tuntuu nykyään ratkaisevan raha, niin tässäkin tapauksessa.
Kevein mielin ei Diakonin sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialajohtajan Sanna-Mari Pudas-Tähkän mukaan tähän tultu. Tilanne on koettu isoksi tappioksi. Tarjolla oli vain huonoja ratkaisuja, joista valittiin ehkä inhimillisin.
Tilanne kävi taloudellisesti täysin mahdottomaksi, koska mitään korvaavaa toimintaa ei ole saatu yhä vähenevän veteraanijoukon hoivatyön oheen. Tappiot ovat olleet vuosia sellaisia, että normaali yritys olisi jo mennyt konkurssiin.
Tähän osasyyllisiä ovat porilaiset päättäjät, jotka saisivat hävetä. He päättivät muutama vuosi sitten lopettaa tukensa Diakonialaitoksen saattohoidolle. Sairaanhoitopiiri olisi halunnut saattohoidon jatkumista, Pori ei.
Koko maakunnassa ei ole tällä hetkellä saattohoitokotia.
Seuraavaksi jouduttiin lopettamaan tehostetun palveluasumisen Honkala. Pori lopetti maksusitoumuksensa, koska Diakonialaitos ei pystynyt kilpailutuksessa tarjoamaan palveluja kaupungin vaatimalla alhaisella hinnalla. Muutkin palveluntarjoajat ilmoittivat hinnan olevan liian alhainen kattamaan kuluja.
Honkalan asukkaat siirrettiin kenet mihinkin, josta paikka sattui löytymään.
Lohdullista on sentään se, ettei Porissa sotainvalideja ja -veteraaneja siirretä ympäri Suomea vielä toimiviin veljeskoteihin, kuten esimerkiksi Jyväskylässä tehtiin vastaavassa tilanteessa.
Porin Diakonialaitoksen rauhallisen metsämaiseman keskeltä asukkaat muutetaan sänkyineen ja patjoineen Valtiokonttorin laatuvaatimukset täyttäviin Ruska-taloihin. Valtiokonttori on tässä sopassa mukana siksi, että Diakonialaitoksella on sopimus hoitopaikoista sen kanssa. Valtiokonttori haluaa takuut siitä, että laatukriteerit edelleen täyttyvät, vaikka hoitopaikka vaihtuu.
Diakonialaitoksen asukkaiden mukana muuttaa viisi tuttua hoitajaa, joista yksi erityisesti valvoo laatuvaatimusten täyttymistä vastakin.
Muutto tehdään kevään aikana, ja muuttajia on viisitoista, kymmenen heistä sotainvalideja ja viisi sotaveteraania.
Korvaavia toimintoja etsitään Diakonialaitoksella edelleen, mutta hyvinvointialueella ei tunnu löytyvän henkilöä neuvottelupöytään. Neuvoteltu on pitkin matkaa useidenkin tahojen kanssa, mutta päätöksiä ei synny. Mitä henkilökunnalle ja tiloille mahtaa tapahtua?
Seuraavaksi Diakonialaitoksella pelätään muistisairaiden kuntouttavan toiminnan loppumista. Sopimus on katkolla, mutta jatko on epävarmaa.
Lyhyet laitoskuntoutusjaksot, joista osa on Kelan maksamia, niin ikään loppuvat Diakonialaitoksella. Kuntoutukseen oikeutetut ohjataan Laitilaan, Tampereelle tai Kristiinankaupunkiin. Mitä nyt tapahtuu laitoksen huippua olevalle geriatriselle osaamiselle?
Väärinkäsitysten välttämiseksi tämä kirjoitus ei ole Ruskatalojen Palveluyhdistystä vastaan.
Asta Matikainen
Pori