Sotien jälkeen Suomen talous oli heikossa jamassa ja siihen päälle tuli vielä lisäksi sotakorvaukset. Vanhempamme ja isovanhempamme uurastivat yhteisvoimin yhteisen päämäärän eteen ja Suomi vietiin maailmankartalle järjestämällä vielä olympialaiset vuonna 1952.
Tuolloin luotiin pohja sille yhteiskunnalle, jossa nyt elämme. Se oli melkoinen satsaus tulevaisuuteen.
Vuosikymmenten saatossa kansantaloutemme on kasvanut ja sen myötä myös prosenttimääräiset verotulot ovat kasvaneet samassa suhteessa talouden kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan riittänyt, vaan on pitänyt kehittää uusia veromuotoja ja veroluonteisia maksuja.
Budjettivajetta on tilkitty myös väliaikaisilla maksuilla. Jotkin näistä maksuista ovat sittemmin muuttuneet vakituisiksi veroiksi, kuten esimerkiksi autovero ja autojen käyttömaksut. Aikoinaan tiemaksu muuttui kiinteistöveroksi jota on sittemmin täydennetty jätevesi- ja hulevesimaksuilla.
Aika ajoin tulot eivät kuitenkaan riittäneet ja julkista taloutta on pitänyt täydentää velanotolla. Velkahan on käytännössä rahaa tulevaisuudesta mikä käytetään nyt. Siksi velkaraha pitäisi sijoittaa siten, että siitä hyötyvät myös tulevaisuuden sukupolvet.
Jotkut tarkastelevat taloutta yksi asia kerrallaan näkemättä kokonaisuutta. Jos joku rohkenee ehdottaa jonkin veron laskua, on moni heti muistuttamassa kuinka paljon yhteiskunta menettää verotuloja. Se ei aina mene näin.
Julkisen talouden käyttämä raha on pääosin kerätty yksityisen talouden rahavirroista. Jos yksityisellä taloudella ei mene hyvin, tulee julkiselle taloudelle budjettivajetta.
Veronkorotukset ehdyttävät yksityisen talouden rahavirtoja ja voivat myös aiheuttaa painetta hintojen tai palkkojen korotuksiin. Sopivasti kohdennettu veron lasku taas voi vilkastuttaa rahavirtoja ja siten tuottaa enemmän verotuloja esimerkiksi lisääntyneen työllisyyden kautta.
Tällaista veron laskua ei suinkaan pidä toteuttaa kertarysäyksellä vaan asteittain ja seurata tarkkaan tuloksia. Toivon päättäjiltä kykyä nähdä kokonaisuuksia.
Suomen verotus on kireimpiä maailmassa. Päättäjät puolustavat tätä puhumalla hyvinvointiyhteiskunnan tarpeista ja heikoimpien aseman turvaamisesta. Tästä huolimatta Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo, että Suomen sosiaaliturvan taso on edelleen liian alhainen. Näyttää siltä, että päättäjien arvostus on suuntautunut toisaalle.
Vahva yksityinen talous on paras tae vakaalle julkiselle taloudelle. Veronkorotuksilla julkinen talous ei pelastu.
1990-luvun lamasta selvittiin määrätietoisilla, joskin ajoittain pahastikin haparoivilla päätöksillä. Mukavaa se ei ollut, mutta saatiin Suomen luottoluokitus jopa AAA-tasolle. Se on ollut hyödyksi velanhoitokustannuksia ajatellen, vaikka finanssikriisin seurauksena siitä olemmekin tulleet pykälän alaspäin. Muut Pohjoismaat ovat edelleen AAA-tasolla, heillä lienee enemmän pelivaraa.
Työperäisestä maahanmuutosta on odotettu pelastusta tekijävajeeseen. Siinä kannattaa ottaa huomioon se, ettei koulutettaisi täällä eurooppalaisiin normeihin ja sen jälkeen menetettäisi työntekijöitä muualle. Verot, hintataso ja palkat eivät ole vetovoimatekijöitä vertailussa useimpiin muihin maihin.
Leo Tarvainen
Pori