Sanotaan, että painotetut luokat eriarvoistavat – valetta

25.2. 19:19

Koulushoppailusta on saanut viime päivinä lukea eri medioista. Palaan tässä omaan kokemukseeni koulusta, ja miksi toivon, että kohdallani olisi shoppailtu. Vähimmillään toivon, että joku olisi ollut edes kiinnostunut.

Aloitin 90-luvulla peruskoulun satakuntalaisessa 10 000 asukkaan kunnassa. Olin sen ajan normaalista poiketen oppinut lukemaan jo ennen koulun alkamista. Olin myös kiinnostunut numeroista ja muutenkin eläväinen ja innostunut lapsi.

Koulussa sain usein ääneen luettavaksi tekstejä, koska muut eivät osanneet. Kun muut opettelivat, minä pyörin tuolissa nopeaan kyhättyjen ekstratehtävien kanssa. Myöskään oma tapani laskea ja päätellä lukuja ei kelvannut opettajille, vaikka laskujen lopputulokset olivat oikein.

En ymmärtänyt sitä, eikä sitä minulle selitetty kuin auktoriteetin kautta: ”koska minä sanon, ja niin se vain on”. Tuntui, ettei vahvuuksiani nähty.

Nykyisin koulussa ei asiat ole kuvailemallani tavalla, vaikka edelleen se on liian tasapäistävä. Yksilöllinen soveltaminen ja vahvuuksiin keskittyminen olisi tärkeämpää kuin mikään muu.

Painotetut luokat ja painotettu opetus edesauttaa eri asioissa lahjakkaita lapsia oikeaan suuntaan.

Kiinnostuin taiteesta ala-asteen lopulla. Muistan jo silloin kirjoittaneeni pienen runovihon ja aloin muutenkin löytää omaa juttuani. Kitaraan tartuin 7. luokalla ja itseoppien opiskelin instrumentin saloja. Perustin oman yhtyeen, aloin säveltää ja sanoittaa biisejä.

Koulun näytelmissä halusin aina ison roolin ja heittäydyin siihen täysillä. Näitä kiinnostuksen kohteita ei huomioitu, eikä niillä ollut positiivista vaikutusta koulumenestykseeni.

Tasapäistävä koulu ei huomioinut luovaa ja mielikuvitusrikasta mieltäni. Oppimistulokset olivat huonoja. En kelvannut soittamaan juhliin tai koulubändiin, koska olin oppilaana surkea ja tekemäni musiikki ei ollut opettajalle mieleistä.

Äidinkielessä ei oltu kiinnostuneita kirjoittamistani sanoituksista. Matematiikassa ei nähty lahjakkuuttani numeroiden kanssa.

Kun peruskoulu 2000-luvulla päättyi, oli todistukseni keskiarvo 5,4. En usko hetkeäkään sen olleen älykkyyteni tai osaamiseni taso. Minua ei ymmärretty, eikä otettu vastaan sellaisena kuin olen. Huomattuani sen, aloin kapinoida ja kierre oli valmis.

Olisin hyötynyt samankaltaisista asioista kiinnostuneiden oppilaiden ympäristöstä. Olisin kaivannut ohjaamista minun vahvuuksiini, joita oli paljon nähtävillä. Sitä ei kukaan tehnyt.

Myöhemmin elämässä olen jatkanut aktiivisesti taiteen parissa. Olen julkaissut kirjoja, sanoittanut miljoonien kuuntelukertojen kappaleita, ja mennyt rohkeasti kiinnostavien asioiden suuntaan.

Rakkautta numeroita kohtaan ylläpidän sijoittamisen kautta. Olen kiinnostunut elämästä ja oppimisesta, olin sitä jo lapsena.

Peruskoulun tasapäistävyys kuitenkin pyrki tukahduttamaan kiinnostukseni kaikin keinoin. Kun se ei siihen pystynyt, lyötiin lopulta käteen todistus, jolla järjestelmä kertoi: ”sen siitä saa kun ei asetu samalle viivalle ja tee mitä käsketään, ihan sama mistä olet kiinnostunut tai mitä osaat.”

Sanotaan, että painotetut luokat eriarvoistavat. Valetta. Lapsen pitää saada oppia ja elää vahvuuksiensa ja lahjakkuutensa kautta. Aikuisten tehtävä on tunnistaa vahvuudet ja mahdollistaa oikeanlainen ympäristö.

Toivottavasti kokemukseni kaltaiseen tasapäistämiseen ei enää milloinkaan palata. Päinvastoin. Enemmän painotuksia, enemmän tunneälyä, enemmän sosiaalista älykkyyttä, enemmän elämää ja onnistumisia.

Tuomas Keskimäki

runoilija, sanoittaja, kirjailija, muusikko

Satakunta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut