Tätä kirjoittaessani en tiedä, minkä sisältöinen maa- ja metsätalousministeriöltä (MMM) tulossa oleva valkohäntäpeuraa koskeva esitys on. Ennakkotietojen perusteella on odotettavissa vain huonoja tai vielä huonompia vaihtoehtoja.
MMM on saanut eri toimijoilta, muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitolta ja vihreiltä lausuntoja asiaan liittyen. Nämä järjestöt ovat esittäneet valkohäntäpeuran joukkotuhontaa haluamalla määrittää sen vieraslajiksi. Outoa puhetta luontojärjestöiltä, mutta hyvin kuvaavaa. Olen itse aikanaan kuulunut molempaan organisaatioon ja eronnut molemmista siksi, että todellinen luontotietämys ja ymmärrys siitä, miten luonto toimii, puuttuu kummastakin.
Hyvänä huonona esimerkkinä näiden "luontotoimijoiden taidoista" on vesialueillamme suomalaiskansallisella tavalla toteutetulla Natura-lailla aiheutettu vesi- ja muille lintulajeille enemmän tuhoa konsanaan kuin niillä ennen lakia harjoitetulla metsästyksellä. Kannat ovat romahtaneet ja valtaosa alueilla pesineistä lajeista hävinnyt.
Natura-lain tarkoitus oli aivan toinen ja jota Keski-Euroopassa tarkoitetulla tavalla toteutettuna on palautettu jo tuhoutuneiksi uskotut biotoopit elinvoimaisiksi. Toisena hyvänä huonona esimerkkinä voin mainita kultasakaalin luokitteleminen tulokaslajiksi, jonka muut EU-maat ovat luokitelleet haitalliseksi lajiksi.
Kotoperäisten pien- ja vähän suurempienkin petojen aiheuttama verotus liikenteen ja metsästyksen ohella ovat riittäviä pienriistakannan säätelyä ajatellen. Näin ollen kultasakaalikin olisi pitänyt minkin ja supikoiran tavoin määritellä hävitettäväksi haittaeläimeksi. Näin ei kuitenkaan kokonaiskuvan hahmottamisen puutteesta johtuen käynyt. Onkin suorastaan tragikoomista, että kultasakaalin statuksesta päättäneet poliitikot ja "luontoystävät" luulivat näpäyttävänsä metsästäjiä, mutta itseasiassa he lisäsivät uuden uhkatekijän ja riesan suomalaiseen kituvaan metsäluontoon.
Olen erittäin huolissani myös maa- ja metsätalousministeriön heikosta asiantuntemuksesta valkohäntäpeuraan liittyen. Valkohäntäpeuran menestyminen maassamme on ollut seurausta talvien leudontumisesta sekä heikon kannan ja kovien talvien aikana tapahtuneen ruokinnan ansiosta. Vieläkin merkittävämpi tekijä on ollut se, että valkohäntäpeuralle on luonnossamme ollut sopiva "ekologinen lokero". Sama asia koskee myös metsäkaurista.
Viime vuosina valkohäntäpeurakanta on kasvanut nopeasti. Samalla on kannan rakenne myös heikentynyt. Suurin tekijä on valitettavasti ollut liiallinen ympärivuotinen ruokinta, joka on aiheuttanut sen, että kaikkein heikoimmatkin yksilöt selviävät jatkamaan luonnonvastaisesti sukuaan.
Tämän välttämiseksi yksinkertaisin keino on kieltää lailla hirvieläinten houkutteleminen ruuan avulla. Valkohäntäpeuran kohdalla se tarkoittaisi sitä, että ruokinta olisi sallittua vain talvikuukausina sääolojen sitä edellyttäessä, paikalla, jossa metsästys on kielletty.
Kuluvalla valkohäntäpeuran metsästyskaudella on kantaa leikattu voimakkaasti ja useilla alueilla kanta on vähentynyt merkittävästi. Nyt onkin loistava tilanne saada peurakannan rakenne ja koko sopivalle tasolle ja pitää se alueellisesti kestävällä tasolla.
MMM on omalta osaltaan vedonnut valkohäntäpeuraa koskevassa keskustelussa satovahinkojen määrään. Ne ovat kuitenkin minimaalisia verrattuna siihen, jos ajatellaan valkohäntäpeurakannan hävittämisestä aiheutuvia uusia kuluja.
Kun huomioidaan, että suurpetojemme ilvesten ja susien todelliset kannat ovat Luonnonvarakeskuksen ilmoittamia lukemia huomattavasti suuremmat, voi vain kuvitella karjankasvattajien tulevaisuutta. Luonnollisen ravintoeläimen eli valkohäntäpeuran puuttuessa metsästyspaine kohdistuisikin suurpetojen toimesta suoraan laiduntavaan karjaan helpon ja runsaan saatavuuden vuoksi.
Samalla kasvaisi luonnollisesti se hetki, kun sudelle kelpaisi saaliiksi ihminenkin, sillä vaatteidemme alla on verta ja lihaa – juuri sitä, mitä sudet elääkseen tarvitsevat.
Jarmo Murro
riistanlaskija
Ulvila