William Goldingin romaani ”Kärpästen herra” kertoo kuvitellun tarinan siitä, miten lapset alkavat käyttäytyä miltei paholaismaisesti toisiaan kohtaan, kun aikuisia ei ole läsnä. Kiusaamista on tapahtunut maailman sivun, niin lasten kuin aikuistenkin kesken.
Oleellista asiassa on se, ettei paikalla ole ”aikuista”, joka kieltäisi ja estäisi kiusaamisen. Lapsi voi olla alttiina kiusaamiselle aina, kun useita lapsia on koolla ilman aikuisen valvovaa silmää. Lasten ja nuorten yhteiselossa jo kolmas pyörä on usein liikaa. Puhumattakaan siitä, että poikkeaa jotenkin valtavirrasta.
Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämä tarkoittanee kouluympäristöä ja kouluaikaa –oppitunteja ja ”välitunteja”. En tiedä, tapahtuuko nykyään välitunneilla sellaista kiusaamista, jolla on merkitystä kiusaamisen kohteen kehittymiselle. Jos tapahtuu, niin välituntivalvonnan tulisi sisältyä perusopetuslakiin muutenkin kuin maininnalla turvallisesta opiskeluympäristöstä.
Nykyajan kouluissa lasten vanhempien ja opettajien yhteydenpito on teknisesti helppoa, ja mahdollinen ongelma on nostettavissa pöydälle. 1960-luvulla ei ollut edes ”reissuvihkoa”.
Kiusaamisen karmein muoto on hyökkäyssota toista kansakuntaa vastaan. Sotapropaganda on osa kiusaamista. Venäläiset propagandistit demonisoivat ylipäällikkö Mannerheimin ja maamme poliittisia päättäjiä jatkosodan aikana, ja nyt näyttää siltä, että osansa saavat kaikki suomalaiset.
Ihminen on ihmiselle susi, homo homini lupus. Anteeksi vaan, sudet.
Simo Pukkila
Ulvila