Nuppi turvoksiin ja todellisuutta pakoon

11.1. 6:00

Poliisin huumerikostutkijat käyttivät ainakin jo 1980-luvulla ilmaisua ”porttiteoria”. Poliisien empiiristen kokemusten mukaan niin sanottujen kovien huumeiden käyttäjät olivat aloittaneet huumeiden käytön kannabiksella ja päätyneet heroinisteiksi. Porttiteoriaa ovat kritisoineet vuosikymmenten aikana muun muassa lääketieteen asiantuntijat. Esimerkiksi Iltalehden verkkouutisessa 28.3.2018 A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri ”lyttää” perinteisen huumeidenkäytön porttiteorian.

Satakunnan Kansa uutisoi 7.1.2023 opioidien käytön yleistymisen jatkumisesta. Uutisessa siteeratun A-klinikkasäätiön somelääkärin mukaan ”opioidien pariin ajaudutaan muiden päihteiden kautta. Tyypillinen järjestys on kannabis, alkoholi, bentsodiatsepiini, amfetamiini ja lopulta opioidit”. Porttiteoria on siis nyt olemassa. Oli niin tai näin, niin vaaratonta huumetta ei ole, eikä kannabista tule missään nimessä laillistaa. Ei viljelyä, ei hallussapitoa, eikä käyttöä. Se miten mahdollisiin lain rikkomisiin puututaan, on toinen juttu. Opioidit ovat hyvinkin tarpeellisia kivunhoidossa, mutta niitä ei ole tarkoitettu viihdekäyttöön. Huumeiden saatavuutta pitää hankaloittaa ja selvittää, mistä markkinoilla olevat huumeet ovat peräisin.

Huumeiden käytön yleisyyttä pystytään seuraamaan muun muassa jätevesitutkimuksilla ja tieliikenteen huumerattijuoppojen määrällä, jotka molemmat indikoivat sitä, että liberaali huumeajattelu on lisääntynyt. Pahimmillaan se on johtanut siihen, että nuorten aikuisten huumekuolemat ovat Suomessa lisääntyneet takavuosista jyrkästi.

Edelleen peräänkuulutan riittävien resurssien suuntaamista huumausainerikostutkintaan ja -valvontaan asiasta vastaaville turvallisuusviranomaisille.

Simo Pukkila

Ulvila

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut