Korkeakoulutasoinen koulutus Satakunnassa kaipaa puolustajia

Rauman OKL on ollut paljon otsikoissa viime aikoina, mutta kirjoittaja kaipaa puolustajaa muullekin satakuntalaiselle korkeakoulutukselle.

10.1. 20:48

Turun yliopisto suunnittelee uutisten mukaan toimintojen supistamista sekä Rauman OKL:n että merenkulkualan koulutuksen osalta Satakunnassa. Turun yliopiston suunnitelmien taustaa ja syitä supistuksiin ei ole kovin paljon esitelty julkisuudessa, eli tässä mennään taas takavuosien tyylillä. Molemmat edellä mainitut koulutusmuodot ovat Satakunnalle tärkeitä, joten niiden jatkon turvaaminen on hyvin tärkeää monestakin syystä.

Rauman OKL:n osalta on lehdissä jo ollut useita puolustavia mielipidekirjoituksia. Merenkulkualan koulutusta on myös tietääkseni kehitetty pitkäjännitteisesti ja monipuolisesti vuosien varrella, joten senkin jatkumiselle pitäisi olla edellyksiä.

Porissa toimii Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus (MKL), joka on toiminut vuodesta 1999. Toimipisteessä on Porissa neljä työntekijää. Raumalla MKL:n yksikössä työskentelee kaksi työntekijää. Porin toimipisteessä on keskitytty tutkimukseen ja Raumalla koulutukseen.

Turun yliopiston suunnitelmien taustalla on ilmeisesti nykyinen keskittämistrendi, jossa aluepolitiikkaa ja maakuntien elinvoimaa ei pidetä yhtä tärkeänä kuin aikaisemmin. Se on mielestäni vahingollista ajattelua.

Taustalla on ilmeisesti myös tulostavoitemalli, joka viittaa yritysten toimintaan ja sitä yritetään soveltaa koulutukseen eli yliopistojen tulisi toimia liiketoimintamallien mukaisesti. Koulutus on kuitenkin luonteeltaan sivistystoimintaa ja perusvalmiuksia antavaa.

Itsenäistä yliopistoa ei Satakunnassa ole, joten toistaiseksi mennään nykyisellä kuviolla. Toivoisin, että Satakunnan kansanedustajat ja muut edunvalvojat käyttäisivät vaikutusvaltaansa korkeakoulutuksen jatkon turvaamiseksi. Samoin kaipaan kannanottoja korkeakouluyksiköiden edustajilta.

Olin takavuosina aika paljon mukana korkeakouluasioissa. Olen opiskellut useammassa korkeakoulussa ja myös ulkomaisessa yliopistossa ja olen tehnyt työvierailuja sopimusasioissa korkeakouluihin Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Tästä näkökulmasta ja tätä taustaa vasten on mielestäni tarpeellista huolehtia, että jatkossakin Satakunnassa on monipuolista korkeakoulutasoista koulutusta ja siihen on kaikki edellytykset, jos vain halutaan. Työelämässä edellytetään nykyisin varsin moneen tehtävään korkeakoulututkintoa, joten siitäkin syystä mahdollisuudet koulutukseen omassa maakunnassa on välttämätöntä.

Erikseen haluan todeta, että myös kansainvälinen yhteistyö korkeakoulujen välillä on mielestäni varsin hyödyllistä, ja sitäkin puolta olisi syytä kehittää erityisesti Satakunnassa. Jo lyhyetkin vierailut antavat yleensä uusia ideoita koulutusta varten. Esimerkiksi Pohjoismaiden välinen yhteistyö olisi ensisijaisen tärkeää. Samoin jatko-opintojen ohjaukseen tulisi panostaa.

Pertti Salo

FM, yrittäjä ja opettaja

Eurajoki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut