Demokratia hukassa hyvinvointialueen päätöksenteossa

19.12.2022 22:00

Aluevaltuusto päättää maanantaina 19.12. hyvinvointialueen toiminnan strategiasta. Olen kärsivällisesti odottanut koko syksyn, strategian käsittelyn ajan, että huomiot strategiaan olisi otettu laajemmin huomioon. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut ja olemme taas pakotettuja hyväksymään strategian, joka on suurelta osalta nyt virkamiesten ja pienen valtaryhmän valmistelun tulos. Meille nyt kuitenkin taas luvattiin, että strategiaan palataan vielä ennen kesää ja päättäjät pääsevät osallistumaan paremmin.

Olen vihainen Satakunnan hyvinvointialueen päätöksenteon tilasta. Meille kasvatettiin valtava luottamushenkilöhallinto, jolla ei nykyisen mallin mukaan ole mitään konkreettista päätösvaltaa. Vaatijat näille luottamushenkilöpaikoille olivat suuret puolueet ja siellä etunenässä kokoomus (joka julkisesti äänekkäimmin kritisoi aina julkisia hallintoja). Nyt esimerkiksi lautakunnat valvovat ja ohjaavat eli kyse on todellisuudessa kampaviinerikerhoista.

Kaikki valta on nyt virkamiehillä ja pienellä isojen ryhmien päättäjillä, jotka istuvat hallituksessa ja ohjausryhmissä. Tietoa tulee esimerkiksi valtuutetuille hyvin ripotellen ja valtuuston kokouksien keskustelua yritetään rajata jo etukäteen. Myös virkamiehillä ja päättäjillä tuntuu olevan liian moneen asiaan erilainen käsitys ja tulkinta.

Tämä uudistus ei paranna kenenkään terveyttä tai palveluita, jolleivät päättäjät pysty edes itse palveluiden järjestämiseen vaikuttamaan. Nyt jos koskaan olisi myös median aika nostaa näitä asioita julkiseen keskusteluun ja pitää huolta, että ajantasainen tieto menee jatkossa niin päättäjille, työntekijöille kuin asiakkaillekin.

Milka Tommila

aluevaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas (vas.)

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut