Muutos on mahdollisuus – innovaatiojohtamista kunnissa ruotsalaiseen tapaan

Kirjoittajan mielestä Suomessa voitaisiin ottaa innovointiin mallia Ruotsista. ”Lisäksi Knivsta mallinnetaan Minecraft-peliin 3D-muotoon, jolloin lapset ja nuoret voivat osallistua aktiivisesti kuntakehittämiseen.”

24.11. 19:00

Kolmen vuoden ajan olen ilolla tehnyt tutkimusyhteistyötä ruotsalaisessa Knivstan kunnassa. Tuo Ruotsin nuorin kunta, Tukholman ja Uppsalan välissä rautatien varrella, on myös nopeimmin kasvava. Kasvu tuo monen hyvän lisäksi haasteita muun muassa palveluntarjonnan sekä kasvavan kuntaorganisaation johtamiseen. Ruotsin 290 kuntaa tarjoavat ydintehtävinään koulutus-, sote- ja ikääntyvien palveluita asukkailleen.

Knivstan kunnan johto suhtautuu kasvunsa ja organisaationsa johtamiseen ennakkoluulottomasti innovaatiojohtamisen menetelmin. Systemaattinen innovaatiojohtaminen aloitettiin vuonna 2019 projektissa, jossa yhtenä menetelmänä käytettiin hackathoneja.

Hackathon tarkoittaa yhteisöllistä innovaatiokilpailua, jossa tiimit ratkaisevat haasteita luovasti. Lyhyessä, yleensä päivästä pariin päivään kestävässä, aikarajoitetussa tapahtumassa tiimit kehittävät ideoitaan samassa tilassa. Tila voi olla myös virtuaalinen.

Kilpailun loppuseremoniassa tuomaristo valitsee ja palkitsee voittajat. Mutta pelkästään hyvät ideat eivät ole syy järjestää hackathonia. Järjestäjä voi tavoitella myös henkilöstön tai sidosryhmien osallistamista, vuoropuhelun lisäämistä sekä uusien tietojen ja taitojen kouluttamista.

Pandemiakaan ei saanut Knivstan kunnan johtoa laittamaan innovaatiopensseleitä santaan. Hackathonit muokattiin virtuaalisiksi ja osallistujat koulutettiin paitsi innovaatio- myös digikyvykkäiksi.

Näin projektin kolmen hackathonin avulla kunnan tuhannesta työntekijästä 140 osallistui yhdessä ideointiin kunnan palveluiden ja kuntaorganisaation kehittämiseksi. Hackathonien jälkeen osallistujat jatkokehittivät ideoitaan valmiiksi innovaatioiksi.

Nyt Knivstassa on otettu käyttöön tai pilotoitu kuusi innovaatiota ja kolmea niistä työstetään edelleen. Innovaatioina on muun muassa julkaistu joka kotiin jaettu ”Elämäluotsi”-tietopaketti palveluista elämän haastaviin tilanteisiin, mistä on myös päivitettävä internetversio. Lisäksi Knivsta mallinnetaan Minecraft-peliin 3D-muotoon, jolloin lapset ja nuoret voivat osallistua aktiivisesti kuntakehittämiseen.

”Kompetenssilabra”-konsepti kehitettiin sote-ammattilaisten perehdytykseen, uuden teknologian koulutukseen ja erilaisten potilastilanteiden harjoittelemiseen ja konseptia monistetaan myös muihin palveluihin.

Monet kuntaorganisaation kehittämisideoista sisälsivät uusia tiedolla johtamisen ja digitalisaation mahdollisuuksia. Näiden lisäksi Knivstan innovaatiosalkussa on yli 60 muuta uutta ideaa kunnan palveluiden sekä kuntaorganisaation kehittämiseksi. Prosessia niiden työstämiseksi ja jalkauttamiseksi kehitetään edelleen.

Vuodenvaihteessa suomalaisissa kunnissa tapahtuu vuosisadan muutos hyvinvointialueiden myötä – ja muutos on aina mahdollisuus.

Innovaatiojohtamisen menetelmin organisaatioiden henkilöstöä ja kuntalaisia voidaan osallistaa sidosryhmiä varten tehtävien töiden ja palveluiden kehittämiseen.

Mitä sinä kehittäisit?

Kirjoittaja toimii tietojohtamisen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston Porin kampuksella, Porin yliopistokeskuksessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut