Kuntien hyvinvointityöllä parannetaan ikäihmisten arkea

12.11. 6:00

Kunnilla on tärkeä tehtävä jatkossakin ikäihmisten hyvän elämän puitteiden ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Pidämme välttämättömänä, että kuntien hyvinvointityössä ovat keskeisesti esillä ikäihmisten tarpeet ja osallisuus.

Järjestöt ovat osaltaan vahvistamassa ikääntyneiden hyvinvointia ja osallisuutta, ja ne tuntevat jäsentensä tarpeita. Kuntien, vanhusneuvostojen ja järjestöjen yhteistyö on välttämätöntä hyvinvointisuunnitelmien teossa ja niiden tuloksellisessa toimeenpanossa.

Sosiaali- ja terveystehtävien siirtyminen ensi vuoden alussa uusille hyvinvointialueille supistaa kuntien tehtäviä merkittävästi. Silti kunnilla on edelleen hyvin tärkeä osa kuntalaisten hyvinvoinnin edellytysten ja vireän elinympäristön tarjoajana ja kehittäjänä.

Terveyttä edistävän liikunnan edistäminen, kulttuuritarjonta ja omaehtoiseen kulttuurityöhön kannustaminen, turvallisen liikenneympäristön varmistaminen, julkisten liikennepalvelujen tarjoaminen sekä rakentamisympäristön ja asumisratkaisujen kehittäminen ovat tärkeitä kuntien tehtäviä. Näillä kuntien tehtävillä voidaan ratkaisevasti vaikuttaa kaikenikäisten, myös ikäihmisten, arjen sujuvuuteen ja hyvinvointiin.

Ikääntyneiden näkökulman tulee olla kuntien hyvinvointityössä vahvasti esillä myös jatkossa. Sote-tehtävien siirtyminen hyvinvointialueille lisää toimijoiden yhteistyön tarvetta ja korostaa toimien yhteensovittamisen tärkeyttä.

Osallisuuden kokemus ja arjessa tarvittavan tiedon sujuva saanti ovat tärkeä osa hyvinvointia. Hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen tiivistä yhteistyötä tarvitaan ikäihmisten tiedon saannin varmistamiseksi, kun organisaatiot ja tehtävät muuttuvat ja sähköinen tiedon siirto korostuu.

Ulla Pelto-Piri

Heimo Hanhilahti

Eläkeliiton Satakunnan piiri

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut