Mauri Pekkarinen: Olemme liian riippuvaisia EU:n ulkopuolelta saatavista kriittisistä raaka-aineista

Volframin ansiosta puhelimet värisevät, kirjoittaja huomauttaa.

8.11. 21:00

Globalisaatio on avainsana kuvaamaan taloudellisen ja miltei kaiken muunkin inhimillisen toiminnan luonnetta maailmassa viime vuosikymmenien aikana.

Työnjako maailman valtioiden ja alueiden kesken on saanut uudet mitat. Valtiot ja niiden tuotanto ovat erikoistuneet kunkin vahvuusalueisiin, osaamiseen tai luonnonvaroihin.

Valtioiden välinen kauppa on samalla kasvanut parissa vuosikymmenessä valtavasti. Parhaimmissa tapauksissa se on parantanut kaikkien asiaa.

Globalisaatio-käsitteen alle istuu hyvin toinen tämän ajan käsite, valtioiden ja kansantalouksien keskinäisriippuvuus. Mitä enemmän ja syvemmin valtiot ovat taloudellisessa yhteistyössä, sitä suuremmaksi kasvavat niiden intressit rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Erityisesti lännessä olemme luottaneet keskinäisriippuvuuteen ja globalisaation paradigmaan, näiden asioiden edistämisen tuottamaan hyvään.

Jo viime vuosikymmenellä ensimmäisen kerran EU:ssa alettiin pohtia, olemmeko olleet liiankin avoimia. Olemmeko EU:ssä rakentaneet aineellisen tulevaisuutemme liiaksi joidenkin toisten raaka-aineiden, kenties teknologiakonsernien varaan.

Putinin julma sota on todistanut, että ainakin alistamalla itsensä riippuvaiseksi Venäjän öljystä ja kaasusta, kriisit voivat realisoitua karulla tavalla. Saksa ja sen vedossa koko EU on nyt kärsimässä energiahätää.

Samaan aikaan maailman geopolitiikka muuttuu vauhdilla huonoon suuntaan. Erityisesti Kiina on ottamassa monien kanavien kautta entistä suurempaa ja itsekkäämpää jalansijaa maailmanpolitiikassa. Samaan aikaan maan poliittinen kehitys kulkee yhä enemmän läntistä demokratiaa ja sen arvoja vastaan.

Voidaan sanoa, että koko maailmanpolitiikassa globalisaation paradigma on murtunut. Taloudellisen riippuvuuden kasvu muusta maailmasta on yhä suurempi riski EU:lle ja Suomelle. Emme voi enää rakentaa Venäjän energian, Kiinan kriittisten raaka-aineiden tai edes USA:n teknologian varaan silmät ummessa.

EU:n riippuvuus niin sanotuista kriittisistä raaka-aineista puhuu puolestaan. Euroopan komission vuonna 2020 julkistaman raportin mukaan teollisuutemme ja taloutemme on erityisen riippuvainen kolmestakymmenestä raaka-aineesta. Niitä ei yleensä tarvita paljon, mutta ilman niitä suuret teollisuuden alat pysähtyvät nopeasti.

Näistä kolmestakymmenestä kriittiseksi määritellyssä raaka-aineesta kahdessakymmenessä Kiina on maailman selvästi suurin tuottaja ja kymmenessä EU:lle lähes ainut hankkija.

Volframin ansiosta puhelimet värisevät. Gallium on puolijohteiden ja indium led-lamppujen ja litteiden näyttöjen kannalta välttämättömiä. Piimetalli on valtavan tärkeissä puolijohteissa ainakin toistaiseksi korvaamaton raaka-aine. Germaniumia ja niobiumia tarvitaan elektroniikassa, puhelimissa ja digiteknologiassa. Magnesium on välttämätön keveille metalliseoksille. Eikä eurooppalainen lentokoneteollisuus jatkuisi pitkään, ellei Kiina toimittaisi EU-maille useampiakin keskeisiä raaka-aineita.

Oma lukunsa ovat monet EU:n vihreän siirtymän kannalta välttämättömän kriittiset raaka-aineet, muun muassa koboltti ja litium. Niiden suurimpia tuottajamaita ovat Kongo ja Chile, mutta niidenkin bisneksessä Kiinalla on tärkeä sija.

Olin oman ryhmäni Renew Europen neuvottelija, kun parlamentti valmisteli vastauksensa komission asiasta esittämään strategiaan. Komission presidentti von der Leyen on luvannut, että komissio saisi valmiiksi esityksensä kriittisten raaka-aineiden hankinnan turvaamista koskevaksi lainsäädännöksi ensi vuoden alkupuolella.

Asialla on kiire. Globalisaation paradigma on muuttunut.

Mauri Pekkarinen

Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut