Välikysymys on aiheellinen

4.11. 6:00

Luonnon hyödyntäminen on koko ihmiskunnan elinehto. Sen on tietenkin tapahduttava kestävästi niin, ettei aiheuteta tulevaisuuden ruoka- ja talouskriisiä. EU:n ennallistamishankkeilla nämä kriisit ovat hyvin todennäköisiä erityisesti Suomessa. Ne koskettavat jokaista suomalaista, ja ovat syvä loukkaus yksityiseen omistusoikeuteen.

Metsähallitus on antanut pikkusormen: Rauman kupeessa on ennallistettu vajaat tuhat hehtaaria tukkimalla vastikään kaivetut ojat, kaadettu tai katkottu puut muutaman metrin korkeudelta ja kielletty niiden korjuu.

Vihreiden Niinistö puolestaan sanoo TV-paneelissa, että yhtäkään hehtaaria ei oteta pois hyötykäytöstä.

Tapetilla on nyt Suomelle elintärkeä metsäpolitiikka. EU haluaa ottaa siitä määräysvallan. Tämä on ehdottomasti torjuttava. Nimenomaan keskustan perinteisille kannattajille, minullekin, tämä on avainkysymys. Päätösvalta metsiemme käytöstä on pidettävä lepsuilematta omissa käsissämme luontoarvotkin huomioiden.

Vastauksessaan hallituksen odotetaan suhtautuvan myönteisesti suurimpien saastepommien, metropolien ennallistamiseen ilmastomuutoksenkin torjumiseksi.

Esko Eela

teollisuusneuvos

Säkylä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut