Rikollisjulkisuuden sietämätön "keveys" – asiallinenkin rikosjournalismi painottuu enenevissä määrin tunteisiin vetoamiseen

Halloween on aina ammentanut populaarikulttuurista tutuista, pääosin fiktiivisistä kauhuelokuvien hahmoista, kirjoittaja huomauttaa.

29.10. 21:00

Rikollisuuden välittyminen mediajulkisuudessa on monitahoinen, osin hankala ilmiö. Kirjoitin jo vuonna 2020 true crimesta (tosielämän rikoksia viihteen muodossa esittävästä genrestä) ja Niko Ranta-Ahoa käsittelevän Katiska –’dokumentin’ yhteydessä rikollisuuden esittämisen valkopesevästä glorifioinnista viihteen kentällä.

Mutta asiallisempikin rikosjournalismi painottuu tutkimusten mukaan enenevissä määrin tunteisiin vetoamiseen. Sen on kritisoitu paikoin siirtyneen faktojen jakamisesta kohti myyvien tarinoiden kertomista, kuten esimerkiksi: ”toimittajan saapuessa tapahtumapaikalle piha on autio, ainoastaan tuulessa yksin heiluva keinu kertoo, että täällä asui joskus lapsia”.

Tavan vedota tunteisiin ja spekulaatioon – ”nämä viisi asiaa tapauksesta tiedämme, näitä viittä emme” –, on todettu aiheuttaneen jonkinlaista inflaatiota myös rikosuutisointiin, mikä yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että affektiivisuutta voidaan paikoin myös tuottaa faktojen kustannuksella.

Median vastuulla on aina harkinta myös siitä, kuka pääsee jutuissa ääneen, ja miten. Rikollisen ääneen päästämiseen liittyy pahimmillaan potentiaalinen riski siitä, että puheenvuoro voidaan tulkita tekojen selittelynä tai yleisesti näkyvyyden saamisena.

Ajankohtaisena uutistapauksena esillä on ollut pääkaupunkiseudun katujengioikeudenkäynti, jonka uutisointi mediassa lienee kuitenkin yleisen yhteiskunnallisen huolen vuoksi ollut maltillista.

Samalla on silti tiedostettava, että esimerkiksi katujengi-ilmiö elää omaa julkista elämäänsä somessa, mikä kanavana tavoittaa erityisesti nuoret. Tietty uhmakkuus liittyy jengi-rikollismuodon habitukseen, mikä manifestoituu esimerkiksi oikeudenkäynnin aikana päätekijän tekemien käsimerkkien myötä.

Kyseiseen ilmiöön kuuluu osin yllyttäminen rikolliseen elämäntapaan, jota sitten ”raportoidaan” someen. Näkyvyyden mahdollistama rikollisuuden ihannointi voi toki ilman itse jengiytymistäkin johtaa rikollisuutta koskevien yleisten ajatusmallien muutoksiin, mikä taasen saattaa vaikuttaa virkavaltaan suhtautumiseen.

Vaikka suoria syy-seuraussuhteita ei voida rakentaa, Suomen poliisi on muun muassa kommentoinut, että erityisesti nuorten käytöksessä virkavaltaa kohtaan on tapahtumassa jonkinasteinen muutos, joka näyttäytyy lisääntyneenä virkavallan vastustuksena tai erilaisina ilkivallan muotoina.

Vielä viihteellisestä rikollisjulkisuudesta puheen ollen, halloween lähestyy parhaillaan. Se on aina ammentanut populaarikulttuurista tutuista, pääosin fiktiivisistä kauhuelokuvien hahmoista.

Nyt nosteessa on kuitenkin Netflixin dramatisoidun hittisarjan myötä 80- ja 90-luvuilla toiminut brutaali yhdysvaltalainen sarjamurhaaja Jeffrey Dahmer, joka ilmiönä elää vahvasti esimerkiksi Tiktokissa. Ebayssa kysytyimmän halloween-rekvisiitan joukossa ovat olleet Dahmerille tunnusomaiset silmälasit.

Esimerkiksi Viiltäjä Jack ja hänen asunsa ovat olleet suosiossa vuosikymmeniä, mutta hänen uhriensa omaiset eivät toki enää ole näkemässä sitä, miten makaaberit murhatarinat muuttuvat osaksi yleistä ilottelua.

Dahmerin uhrien omaisten kohdalla tilanne on kuitenkin toinen. Heistä osalle pelkästään Netflixin ohjelman tietty tapa inhimillistää tekijää on ollut liikaa. Ajatus siitä, että kyseiseksi sarjamurhaajaksi pukeutunut keppostelija soittaisi asianomaisen ovikelloa – ”trick or treat” – on vähintään kammottava.

Kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksen tutkijatohtori, joka johtaa tutkimusta provokatiivisesta mediasta ja yhteiskunnan viihteellistymisestä Turun yliopiston PLoP-tutkimusryhmän Synkkä leikki -hankkeessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut