Monitoimiareenan kaataminen ei ollut tavanomainen päätös

Valtion liikuntapaikkatuki ei ole automaattista, kirjoittaja muistuttaa.

27.10. 21:00

En tiedä, mahtaako Porin poliittisen päätöksenteon historiasta löytyä yhtäkään vastaava päätöstä, jossa jo päätetyn hankkeen tarjouksien ollessa selvästi alle määrärahan, valtuustossa keskeytetään jo toteutukseen hyväksytty hanke. Tätä edelsi erikoinen päätöksenteko teknisessä lautakunnassa ja poikkeuksellinen ylimääräinen valtuuston kokouskutsu.

Hanketta toteutettiin veronmaksajan kannalta ilmeisen edullisen KVR-mallin pohjalta. Tämä tarkoitti, että yritykset ovat olleet omilla kustannuksillaan tekemässä kallista suunnittelu- ja tarjoustyötä eikä kaupunki tehnyt sitä omin kustannuksin. Tämä tosin rajaa niitä yrityksiä, jotka voivat kilpailuun osallistua. KVR-malli yhdessä markkinavuoropuhelun kanssa todennäköisesti aiheutti sen, että tarjoukset alittivat miljoonilla määrärahapäätöksen.

Kaupungin suunnitteluohjeen mukaisesti tarveselvitys voidaan yhdistää hankesuunnitelmaan, ja näin on toimittu useissa muissakin hankkeissa (ei erillistä tarveselvitysdokumenttia). Kaupungin taloustilanne ei ole viime marraskuun määrärahapäätöksen jälkeen muuttunut mitenkään olennaisesti, päinvastoin ensivuodesta ennustetaan yli 13 miljoonalla voitollista. Kristallipalloa ei toki ole kenelläkään, mutta nämä ovat vuosikymmenien investointeja.

Investointihanke ei kohdennu taloudellisesti yhteen vuoteen, vaan poistojen ja käyttömenojen kautta investoinnista tulee vuosikustannus. Vertailuna voidaan todeta, että lentoliikenteen vuosittainen määräraha taitaa olla lähes kaksinkertainen kaatuneen monitoimiareenan vuosikustannuksiin nähden.

Kaupunki käyttää rahaa eri liikuntasalien vuokraamisiin, ja näistä on osa poistumassa käytöstä. Käyttökuluja laskiessa tulee huomioida myös se, mitä käyttökuluja investointi poistaa, sekä mahdolliset tapahtuma- ja vuokratuotot.

Hanketta oli valmisteltu aikansa, ja sen myötä on tehty muun muassa alueen kaava ja yleissuunnitelma. Kaikki kustannuksia on hankala arvioida, ja tarjouskilpailussa tehdyt materiaalit jäänevät salaisiksi.

Areenaa on verrattu eri lähtökohdista toteutettuihin pienempiin halleihin. Vertailuihin pyrittiin vastaamaan ainakin Joensuun Motonet-areenan osalta. Ei ole kuitenkaan mahdollista vastata kaikkiin väitteisiin, joita voidaan "mututuntumallakin" esittää. Porissa toivottavasti kyetään ratkaisuihin omista lähtökohdista.

Valtion liikuntapaikkatuki ei myöskään ole automaattinen. Hanke budjettia myöten tyrmättiin nyt niin lyttyyn, että asiassa palattiin alkupisteeseen ja samalla tuki menetettiin.

Porissa tilastot kertovat raskaasta muuttotappiosta erityisesti 25–34-vuotiaiden osalta. Maakunnan isoin kaupunki kärsii selvästä pitovoiman puutteesta suhteessa kasvukeskuksiin. On syytä vakavasti pohtia, millä keinoin työpaikkakehityksen lisäksi puutumme tähän.

Arto Nurmi

valtuutettu, kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja (ps.)

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut