Oppisopimuskoulutuksella osaajia

16.10. 18:30

Satakunnassa on todella kova pula niin lähihoitajista kuin hoiva-avustajista. Ylen uutisen (14.10.) mukaan Satakunnassa olisi tarvetta 145 hoiva-avustajalle tulevan vuoden aikana. Tarve tulevaisuudessa ei ainakaan vähene.

Määrä on todella suuri, eikä tekijöitä "tipu taivaalta". Me kaikki tiedämme, että tilanne on jo nyt kriittinen – mitä se onkaan lähitulevaisuudessa suurten ikäluokkien eläköityessä. Siksi olisikin ryhdyttävä toimeen ja tehtävä toimenpiteitä ennakoivasti osaavan henkilöstön saamiseksi.

Porin perusturvassa avattiin kuluvana vuonna oppisopimuskoulutus lähihoitajaksi. Hakemuksia tuli reilusti yli sata, ja aloittavia opiskelijoita valikoitui prosessin jälkeen 21. Haku herätti runsaasti kiinnostusta.

Kunnat ja hyvinvointialueet kilpailevat samoista ammattilaisista. Tarve joka puolella Suomea on kova. Saamme lisää tekijöitä ainoastaan kouluttamalla heitä enemmän.

Oppisopimuskoulutus on loistava tapa saada sekä koulutus että oppia jo heti "talon tavoille".

Hyvinvointialueen tulisikin ehdottomasti jatkaa lähihoitajien oppisopimuskoulutusta ja laajentaa sitä myös aloittamalla hoiva-avustajien kouluttaminen oppisopimuksella.

Viliina Välimäki

kaupunginvaltuutettu

perusturvalautakunnan jäsen

Satakunnan kokoomusnaisten pj.

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut