Mitä Elisabet oikeasti ”hallitsi”?

9.10. 3:00

Ensimmäinen maailmansota seurauksineen lopetti monta kuningas- ja keisarikuntaa. Siihen tarvittiin noin 10 miljoonan sotilaan ja seitsemän miljoonan siviilin tappaminen.

Kiistelevät Euroopan monarkit olivat ristiin pystyyn sukulaisia keskenään. Saksan keisari Wilhelm II oli sekä brittien Yrjö V:n että Venäjän Nikolai II:n puolison Maria Fjodorovnan serkku. Nikolai II ja Yrjö V olivat serkut. Heidän äitinsä olivat siskokset Tanskan hovista. Wilhelm II ja Nikolaikin olivat niin sanotut kolmannet serkut.

Itävalta-Unkarissa, Venäjällä ja Saksassa monarkia kaatui, mutta Isossa-Britanniassa se jatkui. Tosin Yrjö V:n kausi 1910–1936 merkitsi todellisen vallan häviämistä. Se siirtyi jo 1200-luvulla perustetulle parlamentille.

Vallan muodot kuitenkin säilytettiin. Elisabet II:n isä Yrjö VI oli yhä imperiumin hallitsija 1936–1952, muun muassa Intian viimeinen keisari vuoteen 1952, Irlannin viimeinen kuningas vuoteen 1949 sekä Pakistanin vuoteen 1952.

Turun kauppahallissa on Wanha Turku -niminen kauppa, joka myy kaiken muun ohella kuninkaallista koriste- ja käyttötavaraa.

MAAILMANVALLAN raunioista tehtiin 53:n pääasiassa entisen siirtomaan Kansainyhteisö, jonka symbolina ja yhteisenä nimittäjänä kunnioitettu Elisabet II ahersi seitsemän vuosikymmentä. Kolmannes maailman ihmisistä oli hänen "alamaisiaan".

Mutta rapautuminen jatkuu. Viime marraskuussa 280 000 asukkaan Barbados hylkäsi kuningattaren kruunun ja muuttui tasavallaksi.

PINTTYNEEN TASAVALTALAISEN on vaikea ymmärtää engelsmannien monarkiaintoa.

Esimerkiksi 64 vuotta hallinnut (1837–1901) Viktoria kuului saksalaiseen Hannover-sukuun. Nykyinen, vuonna 1917 brittiläisen Windsor-nimen ottanut kuningashuone on alkuaan Saksi-Coburg-Cotha-sukua. Prinssi Philip taas oli Glücksburg/Mountbatteneita.

ENGLANNIN kustantajalordien bulevardi- eli tabloidilehdissä huomattiin jo yli sata vuotta sitten kuningashuoneen arvo uutislähteenä.

Tätä nykyä pulppuavin uutislähde on Charlesin ja Dianan pojan, bileprinssi Harryn amerikkalainen hupakkosiippa Meghan, joka on Sussexin herttuatar. Britanniassa kreivikuntia ja arvonimiä piisaa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen (10.9.) kysymys oli osuva: "Mihin Britannia tarvitsee ikivanhoja traditioita vaalivaa, tunnekylmää perhettä, joka viettää outoa ja joutilasta elämää keskiaikaisissa linnoissa?"

Niin sanotun "kuninkaallisen yhtiön" omaisuus on lähes 28 miljardia euroa.

KUN "KING" ja "queen" ovat yksitavuisia, kansallishymnikin riimittyy aina oikein. Sen sijaan lukuisia lakeja ja asetuksia pitää rukata ajan tasalle.

Hollannissa tämä asia on ratkaistu kätevästi. Perustuslain mukaan hallitsija on aina kuningas, vaikka viime vuosisadalla vallassa oli kolme naista. Heitä tosin puhuteltiin kuningattareksi, ja aviopuoliso oli prinssi. Kun Beatrix luopui kruunusta 2013 ja kuninkaaksi nousi Willem-Alexander, mitään ei tarvinnut muuttaa.

Uusi kuningas luopui kullatuista "kolonialistisista" vaunuista, joilla hallitsija on kärrätty syksyisin parlamenttiin lukemaan pääministerin laatiman budjettipuheen. Lontoossa perinne jatkuu.

EnGLANNIN anglikaalinen kirkko on sekoitus katolisuutta ja luterilaisuutta. Se on ollut Ison-Britannian valtionkirkko vuodesta 1534.

Välillä tosin oli hankaluuksia. Esimerkiksi hallitsijana 1553–1558 toiminut Maria I eli Maria Verinen yritti palauttaa katolisuuden ja muun muassa poltatti roviolla lähes 300 "vääräuskoista".

Hänen seuraajansa ja sisarpuolensa Elisabet I asemoi uskonasiat entiselleen. Mutta Mariankin aika kertoo siitä, miten rajaton valta hallitsijoilla on ollut. Elisabet I:n isän Henrik VIII:n harrastuksiin kuului vaimojensa mestauttaminen.

Jättiteoksessaan Itsevaltias C.J. Sansom ihmettelee, miten kuningatar Elisabet II säilytti vielä 2000-luvulla Henrik VIII:n itselleen ottaman tittelin kirkon päänä, uskon puolustajana ja – ainakin teoriassa – Jumalan itselleen Englantiin valitsemana edustajana.

Kirjoittaja on Satakunnan Kansan entinen päätoimittaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut