Arto Nurmi: Isomäen urheilupuisto haastaa päätöksenteon johdonmukaisuutta

”Mitä jatkossa tarkoittaa se, että jokin investointi hyväksytään talousarviokokouksessa?” kysyy kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Arto Nurmi (ps.) mielipidekirjoituksessaan.

Porin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Arto Nurmi (ps.) pohtii mielipidekirjoituksessaan, hyväksyttäisiinkö palloiluhallihankkeessa ilmennyt päätöksenteon taantuma vaikkapa kouluhankkeessa.

5.10. 21:13

Isomäen palloiluhallihanke, jota monitoimiareena -nimitys paremmin kuvastaa, on kohdannut ennen näkemätöntä haastetta päätöksenteossa. Hanketta on valmisteltu vuosia tarveselvittelystä lähtien. On tehty Isomäen alueen yleissuunnitelma sekä sitä tukeva alueen kaavamuutos, jonka valtuusto hyväksyi tämän vuoden ensimmäisessä kokouksessaan.

Hankesuunnitteluvaiheessa erilaisia hallivaihtoehtoja on pohdittu sekä teknisessä lautakunnassa että sivistyslautakunnassa. Lopulta kaupunginhallitus hyväksyi hankesuunnitelman viimeisen vaiheen, ja valtuusto talousarviokokouksessaan antoi hankkeelle määrärahan 25,6 miljoonaa euroa.

Hankkeeseen liittyy myös urheilutalon saaminen paremmin nyt heikoissa olosuhteissa olevien lajien käyttöön. Tämä kaikki vähintäänkin viivästyy, mutta myös vaarantuu kokonaan, kuin myös valtion myöntämä 750 000 euron liikuntapaikkatuki.

Hanke on edennyt periaatteessa normaalin kaavan mukaisesti eli teknisen lautakunnan tehtävänä on sisäisen tehtäväjaon perusteella huolehtia hankkeen kilpailutus. Lautakunta on yksimielisesti hyväksynyt tähän liittyvät seikat, kuten hankintamenettelyn ja tarjouspyynnön.

Tarjousten hyväksyntävaiheessa tekninen lautakunta päätti äänestyksen jälkeen hylätä kaikki saadut tarjoukset perustelematta. Siitä huolimatta, että kaikki tarjoukset alittivat määrärahan ja täyttivät kilpailutuksen ehdot. Hyväksyttäväksi esitetty tarjous on markkinavuoropuhelun ja kilpailutuksen jälkeen useita miljoonia päätettyä määrärahaa alempi.

En ole havainnut hanketta keskeyttämään lähteneiden julkisuudessa esittämistä mielipiteistä, että perusteena olisi ollut itse kilpailutukseen liittyvät seikat. Puheissa on palattu hankintasuunnitteluaikaan, ja tavallaan asetuttu valtuuston tontille miettimään tarvitseeko Pori koko hallia ja minkä hintaista tai minkälaista.

Mielestäni on kestämätöntä, että valtuuston päättäessä viedä hanke määrärahan puitteissa eteenpäin, alkaa edellä mainitun kaltainen päätöksentekoon liittyvä toiminta koko hanketta kohtaan. Tässä on mielestäni kyse päätöksenteon taantumuksesta. Hyväksyttäisiinkö vastaava toiminta vaikkapa kouluhankkeessa?

Nyt siis saman valtuuston, joka itse hankkeen on päättänyt eteenpäin vajaa vuosi sitten saattaa, halutaan päättävän sen keskeyttämisestä, ja samalla hyväksymään edellä mainittu päätöksentekotapa.

Koska suurimmat epäilyt tuntuvat kohdentuvan hankesuunnitteluun, mietityttää miksi ylipäätään 25,6 miljoonan euron talousarvio sitten hyväksyttiin, ja miksi hanke ei kelpaa useita miljoonia sitä halvempana valtiontukineen? Mitä jatkossa tarkoittaa se, että jokin investointi hyväksytään talousarviokokouksessa?

Jos tämä hanke nyt kaatuu, päätöksenteossa ei ole mitään vaihtoehtoja joiden väliltä nyt valittaisiin. Valmistelu- ja kilpailuvaiheessa on kulunut jo huomattavia summia, eikä uutta hanketta kannattane ilman todella perusteellista valmistelua lähteä eteenpäin viemään, sen verran hankalaksi tämä on osoittautumassa.

Arto Nurmi

kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja (ps.)

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut