Virkoja vai veroja?

Eduskuntavaalit järjestetään ensi keväänä. Muusta ei asiaa juuri olisi huomannut, mutta uudelleen valituksi haluavat kansanedustajat ovat aktivoituneet.

1.10.2022 19:00

Suomen suurimman työeläkevakuuttajan Kevan tilastojen mukaan joka kolmas kunta-alalla työssä oleva jää eläkkeelle 2020-luvulla. Valtion työpaikoissa tilanne on samankaltainen.

Työvoimapulasta on puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina toistuvasti. Julkisen puolen 200 000 eläkkeelle siirtyvää on paljon. Tähän päälle vielä yksityisen sektorin eläkkeelle jäävät.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut