Onko hoitotyön imago romutettu?

Kirjoittajan mielestä hoitoalan ammattijärjestöjen pomojen luoma mielikuva alasta romuttaa hoitoalan imagoa.

15.9. 18:00

On tahdottu romuttaa yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta välttämättömän tarpeellista ja arvokasta hoitotyön ammatti-identiteetin, siihen sosiaalistumisen myönteistä heräämistä ja kehittymistä Suomessa.

STM:n uusi kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi on kiinnittänyt huomiota tähän hoitoalan huonoon maineeseen (SK 1.9.).

Hoitoalan arvon romuttamiseen ovat erityisesti sitoutuneet Superin puheenjohtaja Silja Paavola, joka on kymmenisen vuotta tiheästi julistanut mediassa iäkkäiden hoivatyön ala-arvoisesta rapautumisesta Suomessa. Hän on vastustanut hoivatyöhön hoitoavustajien rekrytointia, helpottamaan perushoidon ja avustavien tehtävien työmäärää. Paavola kuitenkin vakuuttaa ”emme ole piruja hoitajien vaatteissa” (SK 10.9). Sic! Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen on osallistunut harvemmin, mutta sitäkin hyökkäävämmin hoitoalaa identifioimaan alhaiselle tasolle.

Näiden ammattiliittojen johtajien sanoma julkisuudessa on ollut, ettei alalle olisikaan enää vetovoimaiselle motivaatiolle muuta mahdollisuutta kuin raha. Tämä on hoitoalan ammattien sosiaalistamista orjan asemaan, ”ainoastaan fyysisten tarpeiden tyydyttämisen pakosta hoitoalalla toimiviksi”.

Riittävän hyvä palkkataso toki luo taloudellisesti huoletonta, elämänlaadultaan suotuisampaa sosioekonomista asemaa myös hoitoalan ammattilaisille, mutta hoitotyön ainoana ammatillisena arvona ja sairaanhoitajien ainoana motiivina se olisi rahvaanomaista ahneutta. Nämä ammattijärjestön pomot lienevät ahnehtineet itselleen kohtuutonta palkkaa, piruuttaan ammattikuntiensa ammatti-identiteettiä ja sosiaalistumista romuttamalla.

Ammattiin sosiaalistumisessa suotuisinta olisi mielenkiinto tai kutsumus ihmistä, eettisiä arvoja, alan tiedeperustaa ja tehtävää kohtaan. Lisäksi näiden ammattien yhteiskunnallinen merkitys monesta näkökulmasta on erittäin tärkeä, motivaatiota vahvistavaa, ei ainoastaan sodan ja pandemioiden aikana.

Yksilön ammatti-identiteetti alkaa orastamaan jo hänen pohtiessaan ja valitessaan koulutusalaansa, tulevaisuuden ammattiaan. Alasta kiinnostuksen, ammatti-identiteetin siemenen istuttaminen edellyttää innoittavaa, mieluummin ihanteellisempien arvojen ja tavoitteellisesti laadukkaan, sopivasti haasteellisten vaatimustasojen mielikuvaa, vaikka työn raskaammat haasteet ja usein hektinen luonne myös mainitaan.

Ammattijärjestöjen pomojen luomasta mielikuvasta – vain fyysisten tarpeidensa tyydyttämisen pakosta alalle hakeutuvien ja siellä pysyvien kurjuudesta – on suunta vain ylöspäin ammattikuvien ja arvojen oikeuttamalle tasolle. Hoitoalan ammattiin kiinnostuksia ja kutsumusta on vaikea sytyttää älyn ja rakkauden luovaksi inspiraatioksi romutetulla imagolla. On orientoiduttava alan epäkohtien korjaamiseen ja kehittämiseen.

Professionaalisuudessa kehittymisen sijasta Paavola ja Rytkönen korostavat orjiksi alistamiensa ”vastuista vapautumista”, joka on kai delegoitu nykyisin pelkästään työnantajalle. Perinteisissä virkaehtosopimuksissa mainittiin hoitoalan ammattien julkisoikeudelliseen virkaan, tehtävään liittyvä ”suojelutyön velvoite”.

Hoitoalan ammattien filosofiset ja eettiset perusteet vastuineen, lupauksineen ja niiden yhteys lainsäädännölliseen ja inhimilliseen ulottuvuuteen on hämärtynyt ammattijärjestöissä.

Maaret Tuomola

lehtori (eläkkeellä)., terveydenhuolto

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut