Sairaanhoitopiirien viimeinen, kohtalokas ”puhallus”

9.9. 21:01

Sipilän hallituksen aikana säädettiin laki, jolla piti estää sote-valmistelun aikana investoinnit terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa. Toisin kävi, alkoi ennennäkemätön sairaalasuunnittelu ja poikkeuslupien turvin uusien sairaaloiden rakentaminen joka puolella Suomea. Samaan aikaan, kun laki investointikiellosta astui voimaan.

Lain esittelijä sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula alkoi myöntää poikkeuslupia suurhankkeille. Ne olivat sairaaloita, joiden kustannusarviot olivat satoja miljoonia euroja. Maallikolle tällainen toiminta on täysin käsittämätöntä ja vastuutonta.

Mainittakoon, että poikkeuslupahakemusia ei tullut juurikaan lähipalveluista, kuntien terveyskeskuksista. Asialla olivat vain sairaanhoitopiirien johtajat, jotka olivat tottuneet jatkuvaan rakentamiseen ja sen tuomiin ”etuuksiin”.

Poikkeuslupien estotonta myöntämistä jatkoi Rehulan korvannut Annika Saarikko. Sosiaali- ja terveysministeri Saarikko antoi yli 10 poikkeuslupaa. Nyt merkittävä osa silloin myönnetyistä luvista on jo rakennettu uusiksi sairaaloiksi.

Suomeen on valmiina tai vielä vihkimistä vaille (Lahti, Pori) noin 15 uutta turhaa sairaalaa. Vanhatkin sairaalat ovat hyvässä kunnossa. Maallikkona kysyn: mistä näihin uusiin sairaaloihin riittää asiakkaita ja osaavaa henkilökuntaa?

Näyttää siltä, että Suomessa ei yksikään johtava poliitikko uskalla tai osaa puuttua tähän veroeurojen valtavaan tuhlaukseen. Kokonaisuutta ei hallitse kukaan, ehkä kuitenkin nykyinen ministeri Aki Linden fiksuna, kokeneena tiedostaa tilanteen. Hänen on kuitenkin juuri aloittaneena vastuuministerinä myöhäistä reagoida, kun uudet sairaalat ovat jo vähintään ”harjassa” ja hänelle sataa vihkimispyyntöjä.

Loppuun kulutetut terveyskeskusrakennukset kunnissa olisivat tarvinneet surkeasti nämä miljardit, jotka nyt ovat sairaanhoitopiirien velkoina (4–5 miljardia euroa) ja siirtyvät uusien hyvinvointimaakuntien taakaksi vuoden 2023 alusta. Sairaanhoitopiirien johtajat ”ryöstivät” tietoisesti rahat ja samalla estävät paljon puhuttujen lähipalveluiden kehittämisen.

Jukka Tuori

maakuntaneuvos

Satakunta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut