Työllä kuntoon skitsofreniasta

Skitsofrenia johtaa usein työmarkkinoilta syrjäytymiseen. Kirjoittajien mukaan suuri osa skitsofreniaa sairastavista voisi kuitenkin työllistyä oikeanlaisen tuen avulla.

Työ tukee skitsofreenikon kuntoutumista, ja huono työllisyystilanne heikentää toipumista, kirjoittajat korostavat.

1.9. 20:15

Työn kuntoutumista edistävä merkitys on huomioitu skitsofreniaa sairastavien hoidossa riittämättömästi. Tutkimustiedon mukaan huomattava osa voi työllistyä oikeanlaisen tuen avulla.

Tästä seuraisi yksilöllisten ja yhteisöllisten hyötyjen ohella merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä. Suurin osa sairauden Suomessa yli miljardin euron kokonaiskustannuksista on epäsuoria, kuten sairauspäiviä, eläkkeitä ja työpanosten menetyksiä.

Yli puolet skitsofreniaa sairastavista osoittaa kiinnostusta työn tekemiseen. Sairaus johtaa kuitenkin usein eläkkeelle ja työmarkkinoilta syrjäytymiseen, ja työllistymisaste on merkittävästi huonompi kuin yleisväestön. Suomalaisaineiston mukaan vain seitsemän prosenttia käy töissä. Työssä käyvien määrä on pienentynyt koko ajan.

Yksilön kannalta työelämästä pois jääminen on suuri menetys. Työ tukee kuntoutumista, ja huono työllisyystilanne heikentää toipumista. Työelämässä olo parantaa hoitotulosta, elämänlaatua ja tulotasoa.

Skitsofreniaa sairastavien syrjäytymisen keskeisimmät syyt ovat sairauden oireiden ja fyysisten sairauksien ohella työmarkkinoille pääsyä ja siellä pysymistä tukevien rakenteiden puutteellisuus, psykiatrisen hoitojärjestelmän niukahko kiinnostus ammatilliseen kuntoutukseen ja syrjintä.

Työelämään kiinnittymisellä on positiivinen vaikutus sairastuneen lisäksi myös hänen omaistensa elämään. Omaisilla on usein valtava huoli skitsofreniaan sairastuneen tulevaisuudesta, ja he toivovat läheisensä pääsevän työelämään ja sen positiivisten vaikutusten piiriin.

Sairastuneiden työelämäosallisuutta edistämällä helpotetaan omaisten kuormittumista ja ehkäistään heidän uupumistaan.

Sijoita ja valmenna -malli on tutkimusten mukaan vaikuttavuudeltaan selvästi paras skitsofreniaa sairastavien avoimilla työmarkkinoilla työllistymistä, siellä pysymistä ja urakehitystä tukeva vaihtoehto.

Malli auttaa kuntoutujan kiinnostuksen ja voimavarojen mukaisen työpaikan hankkimisessa sekä tarjoaa työhönvalmentajan avulla monipuolista koulutusta, neuvontaa ja tukea työpaikalla. Valmennus toteutetaan aina yhteistyössä psykiatrisen kuntoutuksen kanssa.

Mallia on hyödynnetty vuosien ajalla monissa maissa. Suomessa 2020-23 toteutuvassa kehittämishankkeessa sitä pilotoidaan psykiatrisen hoidon palveluissa, tavoitteena edistää ja kehittää käytäntöjä sairastavien työmarkkinoille pääsyn ja siellä pysymisen tueksi.

Malli on työnantajan kannalta edullinen. Työnantaja saa pitkäkestoista ja monipuolista tukea työntekijän hyvin tuntevalta valmentajalta, ja palvelukseensa keskivertotyönhakijaa motivoituneempia ja työntekijöitä. Mallin on osoitettu lisäävän työssäolopäiviä kaikenlaisessa palkkatyössä.

Skitsofreniaa sairastavien työllistymistä tukevien toimien edistäminen on inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti keskeinen kehittämiskohde. Työpaikoille palaaminen vähentäisi myös sairauteen edelleen liittyvää stigmaa.

Laura Hiekkala-Tiusanen

kliinisen mielenterveyspsykologian erikoispsykologi, Tays

Jukka Kärkkäinen

lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri, Suomen Psykiatriyhdistys

Pia Hytönen

toiminnanjohtaja, Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami ry

Kirjoittajat ovat Skitsofreniakoalition edustajia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut