Palvelutason nosto ei tapahdu käden käänteessä

Porin Keskuskartanon tulipalon sammutus toukokuussa 2019 oli iso koitos pelastuslaitokselle.

30.8. 16:13

Satakunnan alueen pelastustoimi ja pelastuslaitos ovat ryhtyneet aluehallintoviraston korjausmääräyksen edellyttämiin toimenpiteisiin siinä tahdissa kuin nämä monitahoisessa ja -vaiheisessa prosessissa ovat mahdollisia olleet.

Palvelutason muuttaminen edellyttää asian valmistelua, alustavaa päätöstä palvelutason muutoksesta, kuntien kuulemista ja lopullista päätöstä palvelutason muuttamisesta. Tämä päätösprosessi kesti koko alkuvuoden ajan, vaikka se viivyttelemättä toteutettiin.

Korjausmääräysasiassa lopulliset päätökset tehtiin kesäkuun puolivälissä, jonka jälkeen oli mahdollista käynnistää päätöksen toimeenpano. On huomattava, että rahoitusta päätettyyn lisähenkilöstöön ei vieläkään ole.

Pelastuslaitos on ollut aluehallintoviraston kanssa jatkuvassa yhteydessä, jota valitettavasti on haitannut muun muassa pelastuslaitoksen mandaatin kyseenalaistus ja eräät tietokatkokset. Aiempaan tapaan yhteydenpito on pitkälti ollut epävirallista, mikä ei tässä kokonaisuudessa ole täyttänyt aluehallintoviraston odotuksia.

Palvelutason merkittävä muutos ei tapahdu käden käänteessä, päätöksenteko ottaa aikansa, samoin kuin tämän jälkeen tapahtuva toimeenpano. Viimeisessä vaiheessa pelastustoimen henkilöstöpula saattaa suuresti vaikeuttaa päätösten toteuttamista.

Pekka Tähtinen

pelastusjohtaja

Satakunnan pelastuslaitos

Lue lisää: Avi uhkaa Satakunnan pelastuslaitosta jättimäisellä uhkasakolla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut