Itämeri ja maata omistavat viljelijäperheet asetetaan turhaan vastakkain

Kirjoittajan mukaan koko Itämeri ei ole kriittisessä tilassa.

30.8. 18:45

Itämeri on maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Sen iäksi on arvioitu jääkauden jälkeinen aika, noin vajaat 10 000 vuotta.

Saamme paljon viestejä, jossa kerrotaan Itämeren kriittisestä tilasta. Tänäkin kesänä on näkynyt otsikoita: ”Voidaanko Itämeri pelastaa?”

Tämä viestintä on tarkoitushakuista. Gotlannin syvänteiden alueet voivat huonosti, mutta esimerkiksi Pohjanlahti ja Selkämeri ovat hyväkuntoisia ja kattavat kolmanneksen Itämerestä. Koko Itämeri ei ole kriittisessä tilassa.

Itämeren historiassa on meneillään neljäs ”rehevä kausi”, joka johtuu syvännepohjien hapettomuudesta ja näkyy sinilevärehevyytenä. Syvännehapettomuus johtuu niukoista suolaisen veden pulsseista Atlantilta.

Itämeri on kärsinyt sinilevärehevyydestä noin 4 800 vuotta ja voinut hyvin kolmena ”karuna jaksona”. Niiden kesto on ollut yhteensä noin 3 400 vuotta. Nämä on saatu selville pohjasedimenttitutkimuksista, joissa on havaittu sinileväkerrostumat rehevinä kausina (Niemistö& Voipio, Bianchi, Zillen).

Karuina kausina syvänteet ovat olleet hapellisia, eikä silloin ole vapautunut sisäisenä kuormituksena liukoista fosforia sedimenteistä, jota sinileväkasvu tarvitsee. Nämä suolaisen meriveden pulssit vaihtelevat ja ovat ratkaisevan tärkeitä Itämeren pääaltaan kunnolle. Nykyinen ”rehevä kausi” on kestänyt jo noin 160 vuotta, 1800-luvulta on luotettavia tietoja nykyistä paljon runsaimmista sinilevämassoista Itämerellä.

Suomessa on tuhansia Itämeri-ihmisiä päättäjinä, hanketyöntekijöinä, tutkijoina, virkamiehinä ja toimittajina, jotka saavat palkkansa yhteiskunnalta. Tämä armeija on toiminut jo yli 30 vuotta Itämeren pelastamiseksi. Mitä on saatu aikaan? Hyvin vähän.

Tätä massaa johdetaan tiukasti. Itämerensuojelussa on vallinnut koko toiminnan ajan ympäristöpoliittinen ryhmäajattelu, jossa ei ole sallittu toisinajattelijoita. Tämä ideologia toistaa vuodesta toiseen virheellisesti, että Suomen maanviljelijöiden pelloilta kulkeutuva fosfori aiheuttaa sinileväkukinnot Itämerellä.

Todellisuudessa sinilevärehevyys johtuu meneillään olevasta Itämeren rehevästä kaudesta, jossa sisäinen kuormitus sedimenteistä ruokkii leväkukintoja. Jo vuonna 1985 valmistuneessa laajassa tutkimuksessa (Larsson, Elmgren & Wiff) toteavat sisäisen kuormituksen aiheuttavan sinilevärehevyyden ja toteavat myös, että ulkoisen kuormituksen merkitys on vähäinen.

Suomessa ympäristöpoliittinen ryhmäajattelu keskittyy pelkästään ulkoiseen kuormitukseen ja siinäkin erityisesti maatalouden fosforipäästöihin. Meren sisäinen kuormitus, joka on leväkukintojen aiheuttaja, on tietoisesti jätetty huomiotta. Suomalaiset on harhautettu 30 vuotta kestäneellä väärällä Itämeri-informaatiolla sivuraiteelle, josta on lähes mahdoton palata totuuden tielle.

Mielipidekirjoitukseni tiedot olen ottanut Matti Lappalaisen Oulun Yliopistossa vuonna 2018 hyväksytystä väitöskirjasta. Ne ovat tieteellisesti totta.

Jukka Tuori

agronomi

Huittinen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut