Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, vai onko sittenkään?

Kirjoittaja on sitä mieltä, että me metsien kasvattamat suomalaiset olemme tottuneet selviytymään kaikkein vaikeimmissakin oloissa.

29.8. 20:15

Pitäisikö suomalaisten varautua tulevaan? Ehdottomasti. Syvällä suossa jo rämmimme.

Olemme väistämättä matkalla kohti globaalia katastrofia, ahneuden, itsekkyyden ja väkivallan sekasortoista aikakautta. Fortumin Uniper-sekoilu on vasta esimakua tulevasta. Hetkessä veronmaksajien rahoja on palanut Suomen ilmavoimien F35-hävittäjähankintojen verran. Ja lisää maksettavaa kertyy sadan miljoonan päivävauhtia.

Norja ilmoitti hiljattain rajoittavansa sähkön myyntiä ulkomaille, myös Suomeen. Ökyrikkaan öljyvaltion uskomatonta ahneutta tämäkin. Mitä seuraavaksi?

Seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana tulemme kokemaan ennennäkemättömiä mullistuksia. Kaikki ongelmat kärjistyvät; sodat, ilmastonmuutos, luontokato, nälkä, kansainvaellukset, energiakriisi, ahneus ja itsekkyys.

Elämme globaalissa maailmassa, eikä kukaan meistä ole turvassa. Voimmeko täällä pohjolan perukoilla varautua tulevaan katastrofiin, vai onko jo liian myöhäistä?

Suomessa metsän kvartaali on 500 vuotta. Se antaa perspektiiviä ja lohtua. Me metsien kasvattamat suomalaiset olemme tottuneet selviytymään kaikkein vaikeimmissakin oloissa, olemmehan kansakuntana yhä elossa.

Nyt ei ole oikea aika toivoa parasta, vaan varautua pahimpaan.

Tulevaisuus on jo nähtävissä. Eikä se todellakaan lupaa mitään hyvää.

En varoita toista kertaa.

Sakari Herranen

Merikarvia

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut