Hoitajapulassa vai hoitaja pulassa?

”Hoitajien houkuttelussa konstit on monet” otsikoi Satakunnan Kansa etusivullaan 3. elokuuta. Ratkaisukeinoista mainittiin muun muassa raha, ulkomaiset hoitajat ja oppisopimuskoulutus.

25.8. 19:43

Suomea vaivaa hoitajapula ja ratkaisuvaihtoehtoja on kokeilussa (SK 3.8. ja Alasatakunta 23.8.). Tarinat kokeilujen taustalla kertovat – niin mistä?

”Eura ei ole lähtenyt maksamaan bonuksia hoitajille”.

Ikään kuin olisi häpeällistä maksaa bonusta matalapalkkaiselle.

Säkylä taas on pahoillaan, että pienipalkkainen hoitaja on ”ostettavissa rahalla” jopa toisen kunnan palveluksesta. Eli pyytävät anteeksi käytettyään hoitajien ”ahneutta” hyväkseen? Voisiko olla niin, että tuo Säkylän tarjoama ”toimintatonni” vaikuttaa hoitajan perheen mahdollisuuksiin elämässään?

Nähkääs, palkalla yritetään elää myös täällä ruohonjuurella, ei vain ylemmillä – bonuksensa ansainneiden – portailla.

Silmät pyöreinä hämmästelin esimiestyön osuutta. Puhutaan, että yksi sotealan suuri ongelma on huono esimiestyö.

Onko siis niin, että vähentämällä esimiestyötä puolella (esimerkiksi 50 prosenttia työajasta ulkomaan rekrytointiin), tämä korjaantuisi? En viittaa tällä juttujen esimiehiin, vaan kärjistän yleisesti ottaen.

Sitten mietin, miksi ei joku toinen esimies tekisi puolta työaikaansa kotimaan rekrytointia? Nythän jokainen esimies tuskailee vain oman yksikkönsä parissa – rekrytoi, minkä voi ja nollan hakemuksen kanssa saattaa hyväkin esimies kohdata haasteita.

En myöskään ymmärrä, mikä estää rekrytoimasta kaikkia hoitajia lupaamalla parempaa palkkaa kuin joku toinen, apua asumiseen (etsintä ja kalustus) sekä tukea puolison työnsaannissa ja perheen sopeutumisessa uudelle paikkakunnalle?

Oppisopimuskoulutus on hyvä keino sitouttaa oppija työpaikalle, mutta silloin opiskelijalle (erityisesti nuorelle sellaiselle) tulisi taata oppimisrauha ja riittävä työpaikkaohjaus. Rivistä puuttuva väki vie liian pian numeroksi mitoitukseen, eikä se ole ketään kohtaan oikein.

Hoitajien työhön taas kuuluu tarjota opetusta, josta ei lisiä makseta, koska sitä kutsutaan työpaikkaohjaukseksi. Jotkut ohjaavat opiskelijoitaan jopa vapaa-ajallaan eli talkoohenkeäkin löytyy.

Ulkomailta tulleet hoitajat ovat päteviä, mukavia ja hyviä työkavereita. Haasteita tuo kieli, jota itsekin kauhistelemme ja puhumme erimaalaisille englantia, jos osaamme.

Mielestäni ei pitäisi. Suomee ja savvoo, hiljaa ja kovvoo, olisi olemassa olevan henkilöstön yhdenvertaisuuden sekä ulkomaalaisten suomen oppimisen kannalta reilumpaa.

Muistettava toki on, että kielen opittuaankin ulkomainen hoitaja korvaa vain yhden lähteneen. Panos–tuotos-suhde voisi olla parempikin.

Leena Aurio

kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

Panelia

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut