”Kaipaisin mieluummin pullantuoksuista kuin jauhontuoksuista pääministeriä johtamaan maatamme”

18.8. 19:30

Pääministeri Sanna Marinista (sd.) leviää parhaillaan video, jossa hänet nähdään juhlimassa elitistien ja julkkisten porukassa helsinkiläisessä kattohuoneistossa. Saahan toki pääministerin instituutiota kulloinkin edustava henkilö elää myös yksityiselämäänsä, mutta samaan aikaan yrittäjä laskee kuumeisesti, miten selviää uusista suunnitelluista yel-velvoitteista, perheet pohtivat riittävätkö rahat lämpöön talven yli ja työntekijät miettivät, kannattaako enää ajaa töihin näillä bensanhinnoilla vai jäädä kotiin.

Tämä on todellinen katastrofi, jota voisi lähestulkoon verrata kommunistidiktatuureihin, jossa suuri johtaja ajaa hienoilla autoilla ja syö maittavia aamupaloja verovaroilla – samaan aikaan kun kansa kärsii.

Kirjoitin taannoin huumeiden rantautumisesta Suomeen, ja siitä, että asiaa ei oteta huomioon riittävällä vakavuudella.

Pääministerin videolla mainitaan että “v***u täst tulee hyvä fiilis” sekä “jauhojengi”. Kiinnostaa kansalaisena tietää, mistä oikein tulee niin erityisen hyvä fiilis? Ja miksi juuri jauhojengi? Olivatko krp:n viranomaiset suojelemassa pääministeriä, kun hän sitä tarvitsi?

On selvää, että jos huumerikolliset pääsevät lähelle pääministeriä, on koko kansakunnan turvallisuus uhattuna.

Kaipaisinkin mieluummin pullantuoksuista kuin jauhontuoksuista pääministeriä johtamaan maatamme.

Eerik Heijari

kansanedustajaehdokas (kok.)

Eurajoki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut