Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa merkkejä parempaan suuntaan?

”Viljan kuljetusten aloittaminen on toki hyvä merkki mahdolliseen lopulliseen rauhaan pääsemiseksi taistelevien osapuolten välillä”, kirjoittaja toteaa.

7.8. 23:00

Jonkinlaista kehitystä parempaan suuntaan on nähtävissä vai ovatko viljakuljetukset vain lepotauko, jolla yleinen mielipide saadaan hetkeksi pois sodan julmuuksista?

Viljan kuljetusten aloittaminen on toki hyvä merkki mahdolliseen lopulliseen rauhaan pääsemiseksi taistelevien osapuolten välillä. Onko sodan loppuminen häämöttämässä ja käykö niin, että alun alkaen heikommaksi osapuoleksi kaavailtu Ukraina selviytyy voittajaksi, se jää nähtäväksi.

Turkki on avainasemassa ukrainalaisen viljan viemiseksi nälänhädästä ja kuivuudesta kärsiville kansoille, koska kuljetukset toimitetaan Bosporin salmen kautta.

Tässä yhteydessä mieleeni palautuu aika, jolloin itselläni oli tilaisuus "tutustua" muutamiin Neuvostoliiton aikaisiin Mustanmeren satamiin. Elettiin 1970-lukua, jolloin Mustamerta olisi voitu kutsua vaikkapa Rauhan Mereksi.

Kyseessä olivat öljykuljetukset, jolloin Mustanmeren Helmeksikin kutsuttu Odessa oli sekä viljan että öljyn tärkeä vientisatama, turismista puhumattakaan. Tämä oli Neuvosto-aikaa, jolloin öljytuotteita tuotiin jopa Suomeen ja muuallekin Eurooppaan.

Useat Mustanmeren valtiot, kuten Turkki, Bulgaria ja Romania saivat osaksi toimeentulonsa öljybisneksestä.

Merkille pantavaa oli raakaöljyn myyntiä harjoittava Romania, joka innoissaan tai ahneuksissaan vei vähitellen omasta maaperästään pumppaamansa raakaöljyn vientiin. Ennen öljystä omavarainen Romania on nykyään öljyn tuonnista riippuvainen maa, kuten Suomikin ja monet muut valtiot.

Aiemmin Neuvostoliitto ja 1990-luvun alusta Venäjä oli lähes yksin toiminut ja hyötynyt koko Mustanmeren alueen öljybisneksestä.

Nykyään Venäjän ja Ukrainan välinen sota on muuttanut alueen vakauden hyvin epävarmaksi.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tilanne Ukrainan sodan myötä on muuttunut dramaattisesti. Neuvostoliiton ikeen alta pois päässeet osavaltiot ovat itsenäistyneet, mutta elävät silti edelleen pelon aikoja.

Nyt herääkin kysymys, olisiko Ukrainan sodan aiheuttama pelon ilmapiiri voitu välttää pysymällä kiltisti Äiti-Venäjän, tai oikeammin Neuvosto-Venäjän huomassa? Tuskinpa vain.

Venäjän ja Ukrainan välinen sota jatkuu viljakuljetuksista huolimatta. Tämä on kuitenkin pieni edistysaskel kohti lopullista rauhaa.

Olisiko viljan kuljetus kuitenkin jonkinlainen päänavaus sodan loppumista enteilevänä positiivisena toimenpiteenä?

Erkki Santala

merikapteeni

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut