Taloyhtiön hallinnossa vaaditaan vahvaa osaamista

2.8. 18:22

Jukka Moilasen kirjoitus (SK 2.8.) osui taloyhtiömaailman ytimeen.

Taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä ovat avainroolissa taloyhtiöiden asioiden hoitamisessa. Työ on vastuullista ja vaatii paljon osaamista – välillä tuntuu, että osaamisalueita on liikaakin yhden ihmisen hallittavaksi. Me Kiinteistöliitossa olemmekin jäsentaloyhtiöiden hallinnon, niin isännöitsijän kuin hallituksen, apuna ja tukena.

Taloyhtiöiden haaste saada lainaa remontteihin on tunnistettu ja yhtä lailla kannamme huolta tästä asiasta.

Kiinteistön vastuullinen kunnossapito ja korjausten etukäteissuunnittelu on äärimmäisen tärkeää. Korjausten suunnittelun tulisi pohjautua tehtyihin kuntotutkimuksiin ja hyvään nykytilan tuntemukseen ammattilaisia hyödyntäen. Remontit tulee tehdä oikea-aikaisesti ja jaksottaa isommat remontit eri ajankohtiin, jotta osakkaiden maksukyky riittää vastikemaksuihin joka hetkessä.

Taloyhtiöissä olisi myös hyvä miettiä, olisiko syytä varautua tuleviin kustannuksiin etukäteen esimerkiksi ylimääräistä korjausvastiketta keräten. Myös pankit arvostavat taloyhtiöitä, joiden remontit on tehty oikea-aikaisesti ja taloyhtiön talous on hoidettu vastuullisesti.

Taloyhtiön sijainnilla, joka heijastuu myös markkina-arvoon, on paljon merkitystä lainan saannissa. Eri pankit saattavat arvioida vähän eri tavalla lainan myöntämistä ja tämän vuoksi lainatarjouksia kannattaakin kysyä useammasta pankista jo myös kilpailutuksen kannalta.

Mari Häyhtiö

toiminnanjohtaja

Kiinteistöliitto Satakunta ry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut