Asuntoyhtiön isännöitsijältä ja hallitukselta vaaditaan huolellisuutta ja ammattitaitoa

1.8. 20:41

Jotkut taloyhtiöt ovat joutuneet yllättäviin tilanteisiin, kun on selvinnyt, etteivät pankit myönnä niille lainaa tarvittavien remonttien tekemiseen. Näin on käynyt erityisesti silloin, kun yhtiöt sijaitsevat heikoilla markkina-alueilla, eikä rakennusten kunnosta ole vuosien varrella huolehdittu.

Useilla alueilla ympäri Suomea asuntoyhtiöiden arvot ovat laskeneet merkittävästi.

Tästä on seurannut se, ettei yhtiön arvo riitä enää tarvittavien lainojen vakuudeksi. Tästä seuraa edelleen se, että korjaushankkeiden rahoitus on koottava yhtiön osakkaiden henkilökohtaisilla kertamaksuosuuksilla tai lainoilla.

Usein on vaihtoehtoisesti edetty myös siten, että hankkeet pilkotaan osahankkeiksi, jolloin rahoitustarve on kerralla pienempi.

Lainojen saannin kannalta myös yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat tärkeitä. Rahoittajalla on oltava usko, että yhtiössä on jatkossakin maksavia osakkaita.

Osaavan isännöinnin ja hallituksen rooli korostuvat näissä tilanteissa. Hallinnolla pitää olla selkeä käsitys, mikä on yhtiön tilanne ja mihin yhtiön voimavarat riittävät. Korjaussuunnitelman tulee olla ajan tasalla. Sitä pitää tarvittaessa päivittää joustavasti vastaamaan muuttunutta tilannetta, jos havaitaan jotakin oleellista.

Vastaavasti yhtiön osakkaiden tulee ymmärtää, että rakennuksen kunnossapitoon ja korjaamiseen tarvitaan jatkuvasti rahaa. Yhtiövastikkeiden tulee vastata koko ajan tarvetta siten, että talousarvio voidaan laatia vuosittain riittävän väljäksi kattamaan esille tulevat tarpeet.

Ajan edetessä tekemättä jättämisillä kun on tapana vain kasaantua ja pahentua.

Jukka Moilanen

Ulvilan kaupunginjohtaja emeritus

Asuntoyhtiöiden hallitustehtäviä Satakunnassa ja pääkaupunkiseudulla

Harjavalta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut