Vihreiden kaupunkijärkeä olisi tarvittu Suomessa jo 1500-luvulla – Olemme siirtymässä uustaistolaiseen anarkia-aikaan

Suomen maapinta-alasta vieläkin kolmannes on suota. Kuva on Honkasuon suolta Helsingistä. Se on toistaiseksi vielä vehreä metsä- ja suoalue.

25.7. 18:59

Heinäkuussa tv:n pääuutisissa pitkän parran ja tukan tietoisesti kasvattanut ”oikea tiedemies” Janne Kotiaho julisti luontokadosta. Uskottava olemus on tärkeä mediaviestinnässä.

Luontopaneelin johtajana hän piti virheenä Suomen soiden ojittamista. Hänen mukaansa ojitukset ovat olleet turhia.

Suomalaiset raivasivat vuosisatojen aikana käsipelein pellot ojittamalla suolaaksoja. Nykyinen yhteiskunta koostuu näiden suonojittajien jälkeläisiä.

Vielä 1950-luvulla Suomi oli maatalousyhteiskunta. Janne Kotiahon mukaan suomalaisen yhteiskunnan synty maanviljely-yhteisön kautta oli virhe. Missä olivat ”viisaat” vihreät asiantuntijapoliitikot nuijasodan aikoihin 1500-luvun lopulla?

Silloin oli rutiköyhällä talonpojan tilalla alle hehtaari peltoa. Metsätkin olivat ”ihanasti” yhteiskäytössä ja kruunun hallinnassa. Silloin olisi pitänyt Kotiahon päästä katkaisemaan yhteiskunnan alkava kehitys agraaritalouden kautta.

Miksei hypätty suoraan nykyiseen virasto-Suomeen, jossa palkka tulee yhteiskunnalta, ruoka saadaan kaupasta ja lämmin vesi hanasta?

Vihreiden kaupunkijärkeä olisi tarvittu jo 1500-luvulla.

Suomen maapinta-alasta on vieläkin kolmannes suota. Luontokadosta on virheellistä syyttää turvetuotantoa. Turvetta nostetaan nykyisin vain noin 30 000 hehtaarilta, joka on alle 0,5 prosenttia suoalasta. Mediasta saa kuvan, että lähes kaikki suot on ojitettu.

Suomen soista on 30 prosenttia luonnontilassa. Suoalueita syntyy koko ajan lisää, kun suo valtaa kosteuden turvin metsäalueita. Toinen soiden syntytapa on pienten vesistöjen vähittäinen umpeenkasvu.

Olemme siirtymässä Suomessa uustaistolaiseen anarkia-aikaan. Median kautta tapahtuva kansalaisten mielipidemuokkaus on siinä keskeinen väline.

Asiantuntijapaneelit tuottavat tai niiden nimissä tuotetaan viestinnällisesti uhkaavaa materiaali. Iskusanat toistuvat uutisissa ja Ylen luontodokumenteissa. Nyt on käytössä ”luontokato” ja seuraavana lienee jo vilahtanut ”luontoviisas”.

Demokraattisella eduskunnalla on tässä ajassa vain avustava rooli. Kansanedustajat säätävät hädissään loputtomasti lakeja, säädöksiä ja valvontamekanismeja, joilla tukahdutetaan turhaan kansalaisten elinkeinotoimintaa. Säädösten valvontaan tarvitaan tietysti uusia virastoja ja kannattajille työpaikkoja. Tässä informaatiossa sotketaan suuret ja pienet asiat tahallaan.

Lukija, pidetään pää kylmänä ja luotetaan omaan harkintaan. Elämme disinformaation aikaa.

Jukka Tuori

maakuntaneuvos,

kaupunginvaltuutettu (kok.)

Huittinen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut