Ruoka hybridisodan välineenä

12.7. 16:16

Euroopan yhteisö on venäläisen erikoisoperaation jälkeen herännyt tilanteeseen, että energiaomavaraisuutta on nostettava. Samalla keskustellaan siitä toisesta ongelmasta, eli ukrainalaisen viljan pääsystä markkinoille. Ukrainasta tuotetulla viljalla ruokitaan noin 450 miljoonaa ihmistä. Samoin rehumaissin tuottajana Ukraina on iso tekijä.

EU:n olemassaolon aikana eurooppalaista ruoantuotantoa ja tarkemmin sanottuna ylituotantoa on suitsittu. Nyt kun kun voidaan todeta, että Venäjä käyttää nälkää sodankäynnin välineenä, tulisiko EU:n nostaa omaa ruoantuotantoa?

Voitaisiinko ajatella, että ruualla voisimme puskuroida väestön vaeltamista Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta kohti Eurooppaa? Toki sormia napsauttamalla se ei käy. Onhan lannoitteista pulaa ja energia maksaa. Mutta ensi askeleena EU:n maataloustuet tulisi muuttaa tuotettua kiloa tai litraa kohti maksettaviksi.

Seuraavassa vaiheessa pitäisi miettiä tukien maksamista niin, että mitä enemmän ruuan tuotanto tehdään energiatehokkaasti sekä ympäristöä säästävästi, tukimaksu kiloa kohti on isompi.

Esimerkiksi jos tila käyttää peltojen lannoitteena oman tilan tai naapuritilan lantaa, tuki on isompi. Mikäli tila ottaa lannasta ja muusta biomassasta kaasun talteen ja käyttää sitä tuotannossaan, tuki olisi jälleen isompi. Ja jos tila myy tuotteen suoraan kuluttajalle, jälleen tuki on pykälän verran isompi. Loisimme siis järjestelmän joka olisi riippumattomampi globaalin tuotannon heilahteluista sekä kasvattaisi huoltovarmuutta.

Palataanpa takaisin nälkään. Voidaan sanoa että nälkä on yksi sodankäynnin vaikuttamismenetelmistä klassisin. Jos Venäjän tarkoitus on nälällä horjuttaa muun läntisen maailman vakautta, siihen vastavaikuttaminen voisi tapahtua ruuan ylituotannon ohjaaminen Pohjois-Afrikan maihin. Ruualla ostaisimme vakautta niin Eurooppaan kuin Euroopan lähialueille.

Toki pelkkä tuontiruoka pahimmillaan näivettää paikallisen maatalouden. Paikallisen ruuantuotannon tukeminen ja sen kehittäminen tukisi pidemmällä aikajänteellä paikallista vakautta.

Helppoa se ei tulisi olemaan. Mutta jos verrataan visiota jossa tilanne ratkaistaan raa'asti sotimalla, on hybridisotiminen ruualla moraalisesti kestävämpää.

Jari Uusitalo

Espoo

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut