Operatiivisuutta vuorokauden ympäri

7.7. 19:15

Viime kevättä leimasi vahvasti operatiivisuus.

Minulta kysyttiin usein, miten satakuntalaisilla yrityksillä menee tai millaisia vaikutuksia niihin kohdistuu. Kysyttiin, mistä asioita on pulaa, miten taloustilanne vaikuttaa tai mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Vaikeita kysymyksiä vastattavaksi.

Edelleenkään en minä, eikä varmasti kovin moni muukaan osaa tarkasti tulkita, mitä tulee tapahtumaan. Sen kuitenkin tiedän, että yrityksissä on totuttu tähän ”uuteen normaaliin”, tilanteeseen, joka on tyystin erilainen kuin se, jota elimme pari vuotta sitten.

Koronan jäljiltä globaali logistiikka oli jo rikki. Sota ja talouspakotteet lisäsivät haasteellisuutta vielä merkittävästi.

Nyt onkin totuttu tilanteisiin, joissa toimitusvarmuus ei ole enää lähelläkään sataa. Jos tavaraa, raaka-aineita tai komponentteja on saatavilla, on syytä tilata heti. Toimitusajat ovat kaukana horisontissa ja kustannukset karkaavat. Logistiikan logiikka on muuttunut, todennäköisesti pysyvästi tai ainakin hyvin pitkäksi aikaa.

Ne lainalaisuudet, joilla tilaus-toimitusketjut rakennettiin, eivät enää päde. Tarvitaan uusia toimittajia, mielellään lähempänä ja riskittömämmin.

Menneiden vuosien hyvä työ ei toki ole mennyt hukkaan. Nyt palkitaan ne, jotka ovat toimineet vastuullisesti toimittajiensa ja päämiestensä suhteen. Kun voidaan valita, kuka saa tuotteen, ovat etusijalla luotettavat, tutut yhteistyökumppanit.

Jos tavaraa, raaka-aineita tai komponentteja on saatavilla, on syytä tilata heti, kirjoittaja on huomannut. Arkistokuva on Porin satamasta.

Hintojen suhteen tilanne on haastava. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mihin asti ne kipuavat. Kipupiste tulee jossain vastaan, mutta koska ja miten.

Osien ja raaka-aineiden hinnat ovat voimassa vain hetken. Jos jätät tilaamisen huomiselle, pitää hinta tarkistaa jo uudelleen. Osa yrityksistä on tehnyt kauppaa asiakkaidensa kanssa ilman pelivaraa hintojen nousulle. Silloin on kovin vähän tehtävissä.

Joillain aloilla jo valmiita sopimuksia avataan uudelleen neuvoteltaviksi, jotta voidaan varmistaa, että toimitusketjussa heikoin lenkki ei petä.

Varmaa on, että muuttunut tilanne vaatii vahvaa kassaa. Varastojen kasvattaminen lienee viisautta, mutta sitoo pääomaa. Hyvät asiakkaat on säilytettävä. Kannattavuus siis haastaa ja katteet eivät ole lähellä suunniteltuja.

Maailmantalouden ennusteet inflaatiopaineineen koronnousuineen ja taantumavaroituksineen aiheuttavat jo varovaisuutta, vaikkapa meille satakuntalaisille niin tärkeisiin investointihankkeisiin.

Vaikeasti ennustettava vyyhti saa aikaan sen, että aika ja huomio kuluvat operatiivisten haasteiden parissa, 24/7. Palapeliä rakennetaan uudelleen.

Tulevaisuuteen voi silti katsoa toiveikkaana. Poikkeuksellinen aikaikkuna luo uusia kasvutarinoita ja taitavimmat luovat tähän tilanteeseen joustavat toimintamallit, joiden avulla muutoskyky lisääntyy. Kun elinkeinoelämän mannerlaatat liikkuvat, voi oivaltaa paljon. Operatiivisuus on toki tärkeää, mutta ei päästetä sitä hallitsemaan koko ajattelua. Haetaan myös bisnesoivalluksia, vastuullisuutta ja tehokkuusloikkia.

Ensi viikolla Porissa pyörähtää taas käyntiin keskustelujen Suomi-Areena. Kulkemalla silmät ja korvat auki ja käymällä rentoja kesäkeskusteluja kollegoiden kanssa voi tulla kuulleeksi jotain kullanarvoista, joka syksyllä auttaa muuntumaan.

Toivottelenkin inspiroivia kesähetkiä ladatessamme akkuja syksyn operatiivisiin ja muihin haasteisiin.

Kirjoittaja on Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja, joka on kokenut vahvasti toisten aidon kuuntelemisen merkityksen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut