Kaivoslakiesityksen tulee ottaa huomioon sekä luonto että elinkeinot

Hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen laiksi kaivoslain muuttamisesta. Kuvassa on Kotalahden nikkelikaivos, joka toimi Leppävirran Oravikoskella vuosina 1959–1987.

1.7. 21:31

Suomi on halutumpi kansainvälisen kaivostoiminnan ja metalliteollisuuden kohde kuin mitä malmivarantomme edellyttäisivät. Tämä johtuu maan vakaasta yhteiskuntajärjestelmästä ja viranomaistoiminnan ennakoitavuudesta, ei niinkään löyhästä lainsäädännöstä.

On syytä huomata, että viranomaiset reagoivat ripeästi kahdeksan vuotta sitten tapahtuneeseen Kokemäenjoen 66 tonnin nikkelivuotoon. Myös yritys suhtautui onnettomuuteen vakavasti.

Metallimalmien tarve maapallolla kasvaa, ja hinnat nousevat jyrkästi. Kotimaista kaivostuotantoa ja metallinjalostusta lisätään samalla kun ympäristöhaittoja minimoidaan. Näin ongelmien ulkoistaminen vähemmän kehittyneisiin maihin vähenee. Kuitenkin perinteiset siirtomaa-ajan käytännöt maailmalla näyttävät jatkuvan.

Kaikesta tästä johtuen maan hallitus on tehnyt eduskunnalle 179-sivuisen esityksen laiksi kaivoslain muuttamisesta. Tavoitteena on toteuttaa lainmuutos eduskunnassa tulevan syksyn aikana. Luonnos sisältää lähes kattavan joukon tärkeitä parannuksia niin ympäristön suojaamisen, alueiden kunnostamisen, taakanjaon, omistuskysymysten, kuntien näkemysten kuin talouskysymysten kannalta.

Kaivostoiminta on toimiala, joka kohdentuu voimakkaasti Pohjois- ja Itä-Suomeen, mutta jatkojalostusta kehitetään ympäri maan. Muun muassa Harjavallan Suuurteollisuuspuistossa on toistakymmentä yritystä ja yli 1 000 työntekijää.

Vaativa säädösverkosto kaivoslain ympärille muodostuu kolmestatoista muusta laista, joiden sisältö tulee ottaa huomioon, ja joista osaan pitää tehdä samanaikaisia muutoksia. Vakuus- ja varaussääntelyt ovat läheisesti kytköksissä valtiovarainministeriöön. Kaivosviranomaisena toimii Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, ja kaivoslain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Ympäristöministeriöllä on ollut keskeinen tehtävä valmistelutyössä.

Lakiluonnoksessa on kaksi merkittävää puutetta. Kaivosluvan edellytykseksi ei olla säätämässä toiminnan päättymisen jälkeisen todellisen kunnostussuunnitelman laatimista ja hyväksyttämistä, eikä siihen tarvittavan rahoituksen varmistamista.

Luonnoksessa edellytetään käytännössä vain alueen vaarattomaksi tekemistä ja vakuuden asettamista yrityksen mahdollisen maksukyvyttömyyden varalta. Tämäkin velvoite sivutetaan ilman tarkempaa analyysiä eri vaiheiden toimenpiteistä.

Entisen malmion ja sen jätealtaiden vaarattomaksi tekeminen ei riitä. Luonnoksesta poiketen kaivosyhtiön tulee laatia kattava jatkosuunnitelma maanomistajan, kunnan ja viranomaisten yhteistyönä.

Suomi voi näyttää kansainvälistä esimerkkiä alueen ottamisesta aktiiviseen yhdyskuntakäyttöön tehdasalueeksi, asuinalueeksi tai vaikkapa urheilutarkoituksiin. Myös pintamaisemointi metsityksen avulla olisi mahdollista.

Lakiluonnoksessa korostetaankin tavoitetta edesauttaa uuden yritystoiminnan perustamista suljetulle kaivosalueelle. Tämä onnistuu vain etukäteissuunnittelun ja toteutukseen tarvittavien varojen rahastoinnin kautta.

Mainittu työ vaatii melkoisen joukon yhdyskuntasuunnittelijoita, kaavoittajia, maisema-arkkitehtejä ja insinöörejä. Ja tietenkin poliittisia toimijoita. Suomi toimikoon edelläkävijänä ja vientituotteen suunnittelijana. Kohteita on maailmalla loputtomasti. Vaan eihän tähän ole varaa eikä poliittista tahtoa, sanotaan!

Yleisesti kaivosten taloudellisen tuloksen on arvioitu olevan aivan toista kertaluokkaa kuin työntekijöiden palkkakulut, yhteisöverot, tai suunnitellut varautumisvelvoitteet. Tämä on luettavissa johtavien kaivosyhtiöiden taseista ja osingonmaksuhistoriasta.

Jos eduskunta päättäisi suljetun kaivosalueen uusiokäyttötavoitteesta, pitäisi samalla päättää rahoitusvaatimuksista. Tämä olisi ilmeisesti valtiovarainministeriön tehtävä.

Yksi käyttökelpoinen mahdollisuus rahoitukselle on kaivosyhtiön varautuminen ”ennallistamiseen” rahastoimalla Suomeen vuosittain liikevaihtoon sidottua, riittävää pääomaa. Tämä edellyttänee kaivosyhtiön osingonjaon pienentämistä ja uusinvestointien tarkkaa harkintaa.

Suomen vetovoima ja metallimalmien hinnan jyrkkä nousu antavat mahdollisuuden toteuttaa tämä ennenkuulumaton, maapalloa säästävä suunnitelma. Tämä myös vähentää vaarallisten ja tarpeettomien kaivosten avaamisen mahdollisuutta.

Syksyllä 2021 aloitettiin kaivosten jätevakuuksien laajentamista koskeva selvitys osana valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaa. Tulokset saadaan syksyllä 2022, jolloin voidaan valmistella tarvittavia muutoksia lainsäädäntöön.

Yksityiskohtana lakiluonnoksessa on vielä syytä huomioida valtion perimä varausmaksu, yksi (1) euro hehtaarilta, vaikka vakuuden suuruutta voidaan kyllä tarvittaessa tarkistaa. Oletettavasti kysymyksessä on painovirhe ja kohdassa tulisi lukea 100 euroa hehtaarilta. Etenkin viranomaispalautteessa on tullut esille näkemys vakuuksien yleisestä riittämättömyydestä.

Vaikka uuteen kaivoslakiin saataisiinkin nämä välttämättömät muutokset, tulee harkita tarkoin kuntien verotusoikeuden kannustamaa alueiden luovutusta kaivosyhtiöille. On kysymys sekä periaatteesta että resurssien ja luonnon turvaamista myös tuleville sukupolville. Meille kaikki nyt ja tässä ei enää ole johtava strategia.

Heikki Kallio

emeritusprofessori

Turun yliopisto

Pekka Niemelä

emeritusprofessori

Turun yliopisto

Sakari Alhopuro

lääkintöneuvos

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut