Loppu taitaa olla edessä – mielipidepalstan 99-vuotias vakiokirjoittaja kertoo kuulumisistaan

28.6. 21:51

Uutissuomalainen julkaisi toukokuun 15. päivänä minusta kertovan laajan haastattelun otsikolla ”Mielipidelinko”. ET-lehdessä (10/2022) julkaistiin haastattelu, jossa uhoan, että ”mikä helkkarin vanha minä olen”. Tällöin vielä nostelin puntteja ja esittelin marssia.

Viikkoa myöhemmin tunsin oloni huonoksi ja hakeuduin lääkärin ja edelleen sairaalaan. Siellä todettiin, että munuaiseni ovat loppu. Eikä vajaa satavuotiaita enää hoideta. Minut lähetettiin merkinnällä ”ei elvytetä” kotiin odottamaan sydämen pysähtymistä.

Pian minun oli pakko alkaa ulkona liikkuessani käyttämään rollaattoria. Osallistuin sitten rollaattorilla myös Kesäyön marssiin keskeyttäen kyllä kuuden kilometrin kohdalla. Seuraavana päivänä kävelin viisi kilometriä. Seuraus oli, etten viikkoon pysynyt pystyssä.

En ole vieläkään henkisesti vanha, vaikka munuaiset ovatkin loppu, enkä tahdo pysyä pystyssä. Kirjoitan oikean käden etusormella, pitäen suurennuslasia vasemmassa kädessä.

Saas nähdä, kauanko vielä pystyn kirjoittamaan.

Yrjö Saraste

sotaveteraani

Helsinki

Satakunnan Kansa julkaisee poikkeuksellisesti tällaisen kirjoituksen, sillä 99-vuotias Yrjö Saraste on poikkeuksellisen ahkera mielipidekirjoittaja, jolla on ollut tapana lähettää mielipidepalstalle tekstejä lähes päivittäin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut