Mika Aho (vas.) irtisanoutuu puolueensa tavoitteesta: Ehdoton ei huumeille

Kuvituskuvassa huumeidenkäyttövälineitä.

15.6. 19:15

Politiikkaan lähtiessäni tein itselleni selväksi, että päätöksieni kanssa minun tulee pystyä nukkumaan yöni rauhassa eikä kukaan voi koskaan laittaa sanoja suuhuni.

Nyt menneenä viikonloppuna puolueeni vasemmistoliitto teki puoluekokouksessaan seuraavan päätöksen kirjaten sen tavoiteohjelmaansa: Huumeiden käytön rangaistavuus on poistettava.

Huumeiden käyttöön tulee puuttua sosiaali- ja terveyspolitiikalla, ei tuomioilla. Käytön ja pienen määrän hallussapidon rangaistavuuden poiston jälkeenkin huumausaineiden valmistus, tuonti ja vienti, kuljetus ja myynti olisivat rangaistavia tekoja.

Arvojeni ja periaatteideni yhtenä kulmakivenä on aina ollut ja tulee aina olemaan huumeiden vastaisuus. Tätä arvoa ja periaatettani on tukenut kaikki se, mitä olen nähnyt, kuullut ja kokenut työskennellessäni huumekuntoutusyksikössä, lastensuojelulaitoksissa sekä perhetyöntekijänä ja tukihenkilönä yhteensä 22 vuotta.

Tämän vuoksi irtisanoudun täysin tuosta puolueeni tavoiteohjelmaan kirjaamasta tavoitteesta huumeiden käytön ja hallussapidon rangaistavuuden poistamisesta. Tätä periaatetta tulen noudattamaan jatkossakin kaikissa tekemisissäni ja päätöksissäni, missä ikinä niitä olenkaan tekemässä.

Tämä on siis ollut ja tulee olemaan kantani tässä asiassa, ja mihin se sitten johtaakaan otan sen mielelläni vastaan, koska tiedän, että edelleen voin nukkua yöni rauhassa.

Haluni tehdä työtä lasten, nuorten, vanhusten, pienituloisten sekä työntekijöiden etujen, elämänlaadun ja turvallisuuden parantamiseksi on edelleen olemassa. Sitä haluan edelleen tehdä tulevaisuudessakin parhaani mukaan, arvoni ja periaatteeni säilyttäen.

Mika Aho (vas.)

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut