”Rakennus on ruma ja sopii hyvin ympäristöönsä”

Vuonna 2015 valmistunut Paratiisinmäen Sale edustaa nykyajalle tyypillistä kaupparakentamisen uudistuotantoa: vuorovaikutus ympäristön kanssa ei ole ollut prioriteetti.

18.5. 19:57

Tämä klassikko vuosikymmenten takaa on kyyninen vastaus Antti Roineen kysymykseen (SK 13.5.), ”Miksi rumia taloja rakennetaan?

Antti Roine avaa keskustelua merkittävästä, meitä kaikkia koskevasta ilmiöstä. Kirjoitus on herättänyt keskustelua myös tekstaripalstalla. Keskustelua on syytä jatkaa.

2000-luvun taitteen rakennuslain kokonaisuudistus – jota oli odotettu tuolloin jo liki 30 vuotta – sisälsi muun muassa kuntien itsenäisen päätösvallan lisäämisen, kaavajärjestelmien yksinkertaistamisen, avoimuuden ja vuorovaikutteisuuden painottamisen ja tavoitteen paremmasta ympäristöstä.

Miten on mennyt? Osin on onnistuttukin, vai onko?

”Ihmiset ansaitsevat sellaisen ympäristön kuin pystyvät itse saamaan aikaan”.

Tämä kyyninen lainaus sisältää ajatuksen, että ympäristömme muotoutumista eivät määrää lait ja asetukset, kaupunginhallitus eivätkä lautakunnat – sen tekee ajan henki ja tahto.

Ajan henkeen on kuulunut jo vuosikymmenten ajan kertakäyttökulttuuri. Tämä kertakäyttökulttuuri ilmenee myös suhteessa ympäristöömme ja liian usein sillä on vain vaihto-omaisuuteen verrattava arvo.

Ajan henkeen kuuluu myös aikaa kuvaavan termistön kehittäminen: ”Arvoköyhä markkinatalous”.

Sen sisälle on turvallista sijoittaa kaikki pelottava ja tuntematon. Sitä ei tarvitse selitellä, kaikkihan ymmärtävät mistä on kysymys. Se selvittää itse itsensä.

Siltä varalta, että arvojen suhteen syntyisi epätietoisuutta, meille on kehittynyt arvojen ”papisto”. Papiston tehtävänä on määrittää arvot ja määrätä kulloinkin leikittävät leikit, niiden säännöt ja palkita kiltit leikkijät.

Ajallemme on myös ominaista pyrkimys maksimoida/minimoida oikeudet ja velvollisuudet, niin yksittäisten ihmisten kuin yhteisöjenkin toimesta. Ajamme suurinta sallittua ajonopeutta, käytämme rakennusoikeudestamme viimeisenkin neliön, pienin mahdollinen työsuorite ja niin edelleen.

Järjestelmistä ja säädöksistä riippumatta ympäristön huomioon ottavan toiminnan avaimet ovat toimijoiden käsissä, hartiapankkirakentajasta tielaitokseen. Tälläkin saralla taitavat ja vastuulliset toimijat, suunnittelijat ja rakentajat osaavat asiansa. Suurta huolta kannetaan pienistä asioista, aidanseipäistä – hyvä niinkin – mutta telaketjutraktorilla syntyy herkemmin vahinkoja kuin lapiolla.

Tiedän, että suunnittelijoilla ja rakentajilla on kyky vastata Antti Roineen esittämään kysymykseen positiivisin seuraamuksin. Vertailu sankariarkkitehtuuriin tai rakennetun ympäristön helmiin on hedelmätöntä.

Keskustelua tulisi käydä omista arvostuksistamme, kukin osaltamme. Mitä me haluamme, mitä me tilaamme ja paljonko olemme valmiit siihen panostamaan?

Rakentaminen ei nimittäin lopu koskaan ja se tulee aina muuttamaan elinympäristöämme. Tämä tapahtuu joskus hitaasti ja pehmeästi, huomaamatta, joskus taas nopeasti ja rajusti.

Rakennettuun ympäristöömme vaikuttavat paitsi rakentaminen myös rakennusten ja ympäristömme kunnossapito – ja valitettavasti myös sen laiminlyönti.

Lopputulos näkyy yhteiskunnan eri toimijoiden, viranomaisten, rakentajien ja käyttäjien valveutuneisuudessa ja kypsyydessä hallita muutostilaa – vai jäävätkö tulokset kertomaan piittaamattomuudesta ja kyvyttömyydestä?

Ympäristökysymykset ovat olleet, ovat nyt ja tulevat olemaan yhä korostuneempana merkittävänä menestystekijänä paikkakunnille.

Paikkakunnat, joilla on tarjota erikoiset ja kauniit luonnonolosuhteet, hyvin säilynyt rakennuskulttuuri, puhdas ympäristö omaavat muita paikkakuntia paremmat menestymisen edellytykset.

Aarno Oksanen

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut