Naisarkkitehtien glamouria

10.5. 18:59

Satakunnan Kansan kulttuurisivuilla (6.5.) ollut artikkeli Wivi Lönnistä toi otteita suomalaisen naisarkkitehdin valtavasta elämäntyöstä. Hänen suunnittelemansa rakennusten interiöörikuvatkin ovat esimerkkinä korkeasta ammatillisesta osaamisesta.

Artikkeli mainitsi Wivi Lönnin olleen ensimmäinen suomalainen naisarkkitehti, joka suunnitteli omalla nimellään rakennuksia valmistuttuaan 1896.

Hänen aikalaisensa, artikkelissakin mainittu Signe Hornborg valmistui arkkitehdiksi kuusi vuotta aiemmin, suunnitellen Haminan VPK talon 1890 ja Poriin 1892 valmistuneen nykynimeä kantavan Signelinnan. Myöhemmin hän siirtyi kumppaninsa Eila Heikelin kanssa Lars Sonckin palvelukseen. Sonckin toimisto oli aikakautensa merkittävämpiä toimistoja, jossa Signe Hornborgin työn jälki näkyi.

Eri lähteissä häntä kuvataan pohjoismaiden ensimmäisenä tai kukaties maailman ensimmäisenä naisarkkitehtinä.

Neuvostoliiton aikana turistibussit kierrätettiin Moskovassa akateemikko Mihail Lomosovin nimeä kantavan yliopistorakennuksen kautta. Kotikaupungistaan ylpeä turistiopas mainitsi yliopistossa olevan maailman suurimman tieteellisen kirjaston.

Bussissa istuva turisti oikaisi opasta Lontoossa olevasta vastaavasta, joka on maailman suurin. Opas myönsi sellaisen oleva Lontoossa, mutta ilmoitti ykskantaan, heille neuvostoliittolaisille Lomosovin kirjasto olevan maailman suurin.

Katsantokannoista riippuen, asiat voivat näyttää aina erilaisilta.

Markku Tanttinen

kaupunginvaltuutettu (vas., sit.)

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut