Ilmastonmuutos vaatii ennaltaehkäisyä, varautumista ja sopeutumista myös paikallisesti

Suurimpana riskinä Satakunnassa ovat tulvat, joita ilmastonmuutoksen aiheuttamien sademäärien kasvun ja leudontuvien talvien arvioidaan yleisesti lisäävän, kirjoittaja arvioi. Kuva Huittisista vuodelta 2019.

10.5. 19:45

Suomen Ilmastopaneelin raportin mukaan maapallon keskilämpötila nousee vuosisadan puoliväliin mennessä jopa 1,8–2,9 astetta. Muutoksen voimakkuudesta riippuen sään ääri-ilmiöt yleistyvät, ja niillä voi olla merkittäviä vaikutuksia myös Satakuntaan.

Suurimpana riskinä Satakunnassa ovat tulvat, joita ilmastonmuutoksen aiheuttamien sademäärien kasvun ja leudontuvien talvien arvioidaan yleisesti lisäävän. Suuren tulvariskin alueena myös asemakaava-alueet ovat vaarassa muuttua osin jopa vakuutuskelvottomiksi, vaikka kaupunki on esimerkiksi Porissa tehnyt varautumisen eteen paljon hienoa työtä.

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia haittoja ovat muun muassa maatalouden puolella syysviljoille tuhojaan tekevä jääpolte ja metsiä vaivaavat uudet tuholaiset, jotka eivät aiemmin menestyneet Suomen viileässä ilmanalassa.

Varautumisen ohella olisikin ensiarvoisen tärkeää, että ilmastonmuutoksen pahimmat skenaariot pystyttäisiin välttämään. Karkeasti tämä tarkoittaa että, jos haluamme pitää nykyisin rakennettuja Kokemäenjoen varsialueita vakuutettavina ja asuttavina, ruoantuotannon hyvänä ja metsämme elinvoimaisina, meidän pitää aloittaa määrätietoiset toimet viimeistään nyt.

Lohdullista on se, että kukaan ei ole talkoissa yksin, vaan tehtävää riittää alalla kuin alalla.

Lähi-Tapiola-ryhmässä seuraamme jo tällä hetkellä jatkuvasti hiilijalanjälkemme kehitystä ja etsimme keinoja sen minimoimiseksi. Tavoitteemme on olla oman toimintamme osalta hiilineutraali yhtiöryhmä vuoteen 2025 mennessä. Olemme tutkineet mahdollisuuksia vakuutettavien ja rahoitettavien kohteiden hiilipäästöjen kompensoimiseksi ja autojen suhteen olemme tehneet näin jo usean vuoden ajan.

Lisäksi autoiluun liittyvien päästöjen minimointiin on kehitetty ratkaisuja myös paikallisesti yhdessä kumppaneidemme kanssa. Yksi konkreettinen esimerkki tällaisesta yhteishankkeesta on paikallisten toimijoiden kanssa yhdessä tuottamamme pilottihanke pdr-lommojenkorjausmenetelmästä, jonka ansiosta auton peltikorjaus onnistuu yhä useammin ilman uusia osia ja maalausta. Tämä hyödyttää yhtä lailla ympäristöä kuin asiakastakin, kun korjauksen hiilijalanjälki käytännössä nollaantuu ja auto saadaan nopeammin korjaamolta takaisin asiakkaan käyttöön.

Tämä on vain yksi osoitus siitä, miten sopeutumalla ilmastonmuutokseen nyt, meiltä vaaditaan vähemmän dramaattisia toimia tulevaisuudessa. Samalla meillä on tarjolla paljon mahdollisuuksia kehittää entistä parempia palveluita asiakkaillemme myös paikallisesti.

Uskon, että lopulta tiede ja sen tuottamat uudet teknologiat yhdessä ihmisten käyttäytymisen muutoksen kanssa ratkaisevat myös ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttamat ongelmat. Siihen asti meidän tulee kuitenkin ennaltaehkäistä, varautua ja sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Pasi Aakula

toimitusjohtaja

Lähi-Tapiola Länsi-Suomi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut