Reposaaren tuulimyllyjen purku – tuhlausta vai mahdollisuus jollekin uudelle?

Kirjoittajan mielestä tien turvallisuus lisääntyisi, jos tuulimyllyjen vapauttamille levikkeille tehtäisiin asiallisia pysäköintipaikkoja.

8.5. 18:30

Suomen Hyötytuuli Oy on tiedottanut Reposaareen vievän tien varressa olevin tuulimyllyjen purkamisesta. On ymmärrettävää, että kaikki laitteet tulevat aikanaan käyttöikänsä loppuun ja ne pitää asianmukaisesti purkaa ja kierrättää. Tuota en mitenkään moiti tai vastusta.

Lukiessani toukokuussa tapahtuvan purkamisen tiedotetta, kierrätyssuunnitelmaa ja kun vielä lähes viikoittain ajan kyseisen paikan ohitse, jäin pohtimaan voisiko asioita tehdä tai miettiä osittain hieman toisin?

Onko perustukset tosiaan kaivettava pois? Voisiko myllyjen vapauttamille levikkeille tehdä asiallisia pysäköintipaikkoja, kun penkereellä kuitenkin on kalastajien, ulkoilijoiden ynnä muiden autoja pysäköityinä. Tiellä paljon raskasta liikennettä, joten turvallisuus lisääntyisi samalla.

Tuntuu jotenkin turhalta, jos maa-aines viedään pois ”vain jonnekin” täytteeksi. Kuljetuskin ja maksaa. Betoniosat toki voi ja pitäisikin purkaa.

Toinen ajatukseni onkin sitten jo lennokkaampi ja vaatii eri asianomaisilta tahoilta, kuten Suomen Hyötytuuli Oy, Porin kaupunki ja muiden tahot hieman avarakatseisempaa näkemystä.

Miten olisi jos yhden tai kahden myllyn jalka katkaistaisiin sopivalta korkeudelta ja sitä hyödynnettäisiin rakentamalla sen päälle näköalatasanne.

Sinne kulku voitaisiin järjestää ulkopuolisilla kierreportailla, jotka kiinnitettäisiin runkoon. En tosin tiedä, vaikka olisi mahdollista rakentaa portaat myllyn jalan sisäpuolelle, kun en ole niissä koskaan käynyt.

Tällainen uudenlainen "lintutorni/näköalatasanne" olisi käsittääkseni ainutlaatuinen Suomessa ja varmasti eräänlainen positiivinen mainos Hyötytuuli Oy:lle ja Porin matkailulle sekä mahdollisille sponsoreille.

Toki ymmärrän, että se vaatii rahaa, suunnittelua ja yhden myllyn kohdalla purkuaikataulun muutossa. Aikataulullisesti voi olla jo liian myöhäinen hetki idealleni.

Kyseiselle paikalle olisi kuitenkin mahdollista saada jotain erikoista ja uudenlaista. Tulevina vuosina tällaisia purettavia tuulimyllyjä tulee varmasti monia muitakin.

Olisiko tämä pilotti, ensimmäinen ja vieläpä Porissa?

Ari Keiholehti

Pori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut