Ammatillinen koulutus ei saa jäädä vanhentuneiden mielikuvien vangiksi

Suomi ei pärjää ilman ammattiosaajia, kirjoittajat muistuttavat. Kuva on Taitaja-kilpailun automaalauksen semifinaalista viime vuodelta.

1.5. 19:00

Euroopan ammattitaidon teemaviikkoa (European Vocational Skills Week) vietetään toukokuussa. Viikon tavoitteena on lisätä ammatillisen koulutuksen tunnettuutta ja tuoda esiin koulutuksen merkitystä yhteiskunnassa. Euroopan ammattitaitoviikko kannustaa koulutuksen järjestäjiä, opettajia, työelämän kumppaneita ja opiskelijoita tuomaan esille ammatillisen koulutuksen tarjoamia monia mahdollisuuksia.

Suomessa viikko näkyy erityisesti Porissa, jossa järjestetään Taitaja2022-tapahtuma 16.–19. toukokuuta.

Suomi ei pärjää ilman ammattiosaajia. Tulevalla vuosikymmenellä avautuvista työpaikoista noin 40 prosenttiin tarvitaan ammatillista osaamista edellyttävää työvoimaa. Väestön ikääntyessä jokaisen työpanosta tarvitaan. Työmarkkinoilla kaivataan myös entistä enemmän korkeakoulutasoista osaamista. Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden toivotaankin jatkavan opintojaan aiempaa useammin ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti syksyllä 2021 toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeen, jonka tarkoituksena on varmistaa, että nuorilla ja aikuisilla on väestömuutoksesta ja työelämän murroksesta huolimatta mahdollisuus opiskella laadukkaassa ammatillisessa koulutuksessa tai lukiokoulutuksessa eri puolilla Suomea.

Hankkeessa mahdollistetaan ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja korkeakoulutuksen opintojen nykyistä joustavampi ja laajempi yhdistäminen. Tavoitteena on, että nuoret siirtyisivät nykyistä sujuvammin toiselta asteelta korkea-asteelle.

Lisäksi rahoitusta, toiminnan ohjausta sekä koulutuksen järjestämistapaa, toimintamalleja ja yhteistyötä kehitetään, jotta koulutuksen järjestäjät pystyvät vastaamaan oppivelvollisten ja jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Osa toimista toteutetaan jo nykyisellä hallituskaudella.

Vaikka ammatillista koulutusta on kehitetty pitkäjänteisesti, joiltakin osin mielikuvat ammatillisesta koulutuksesta ovat jääneet menneille vuosikymmenille.

Ammatillinen koulutus onkin kuin raaka timantti, jonka arvoa kaikki eivät ole huomanneet. Ammatillisen koulutuksen toimijoiden tulee yhdessä työelämän kanssa jatkaa työtä sen puolesta, että kaikki halukkaat saavat yksilöllisiin valintoihin kannustavaa, ajantasaista ja oikeaa tietoa ammatillisesta koulutuksesta.

Huhtikuussa 2022 julkaistun Amisbarometrin mukaan reilut kymmenen prosenttia kyselyyn vastanneista alle 17-vuotiaista ammatillisen koulutuksen opiskelijoista oli täysin tai osin eri mieltä siitä, että peruskoulussa opinto-ohjaaja tai opettajat olisivat suositelleet ammatillisia opintoja. Monelta nuorelta ammatillisen koulutuksen valitseminen on vaatinut rohkeutta ja itsenäisyyttä sen sijaan, että he olisivat saaneet kannustusta valintaansa.

Ammatillisen koulutuksen tunnettuuden lisäämiseksi on siis vielä paljon tehtävää.

Vuosittain järjestettävässä Taitaja-tapahtumassa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Kilpailun ohessa tapahtuma toimii kohtauspaikkana ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville ja on aitiopaikka ammatteihin niille, jotka etsivät omaa unelmiensa uraa.

Petri Lempinen

ylijohtaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kati Lounema

johtaja, Opetushallitus

Maria Ekroth

toiminnanjohtaja , Skills Finland ry

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut